Päivi Räsänen
Päivi Räsänen
KDHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä moni joutuu pohtimaan, riittävätkö rahat välttämättömiin menoihin. Välikysymyksessä kuvattua huolta taloudellisen ahdingon ja turvattomuuden lisääntymisestä ei pidä vähätellä. Osa julkisen talouden sopeutuspäätöksistä on kohdistunut samoihin ihmisryhmiin, ja tarvitaan myös korjausliikkeitä. Yhteiskunnan on oltava vahva silloin, kun ihminen ei pärjää yksin: lapsuudessa, vanhuudessa, sairaudessa ja elämän kriiseissä. Mutta silloin kun ihminen kykenee, hänen tulee osallistua, yrittää ja kantaa vastuuta omasta ja läheistensä elämästä. Kestävä hyvinvointiyhteiskunta rakentuu tästä vastuun tasapainosta — se ei voi perustua pelkästään oikeuteen saada eikä pelkästään velvollisuuteen pärjätä. Politiikan tehtävänä on rakentaa järjestelmä, jossa työn tekeminen kannattaa, yrittäminen palkitaan ja turvaverkko toimii. Mutta yhteiskunta ei voi olla pelkkä turvaverkko, sen on oltava myös ponnahduslauta. Suomen julkinen talous on syvästi ja on ollut jo pitkään alijäämäinen. Velkasuhde lähestyy 90:tä prosenttia bkt:sta, ja vuosittaiset korkomenot kasvavat. Velkataakka kasvaa samaan aikaan, kun väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Yhä harvempi työssäkäyvä kantaa vastuuta yhä useamman tarvitsemista palveluista. Talouden kestävyyttä rapauttaa erityisesti romahtava syntyvyys. Vuosikymmeniä olemme lisänneet yhteiskunnallista vastuuta eri sektoreilla. Nyt elämme tilanteessa, jossa hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteita on kyettävä peruskorjaamaan. Kyse ei ole kulloinkin istuvan hallituksen kokoonpanosta tai ideologiasta, vaan realiteettien luomasta välttämättömyydestä. Tarvitsemme ajattelutavan muutoksen: on kyettävä valitsemaan, millaisia etuja ja palveluita yhteiskunta voi verovaroin luvata ja mitä ei. Tätä työtä on myös ensi vaalikaudella istuvan hallituksen pakko tehdä, eikä siitä tule yhtään helpompaa, päinvastoin. Tämän oppositioedustajatkin käsittävät, vaikka eivät ehkä halua sitä täällä myöntää. Arvoisa puhemies! Kansainväliset vertailut osoittavat, että Suomen sosiaaliturva on tasoltaan ja kattavuudeltaan vahva ja monin osin EU:n keskitason yläpuolella, mutta siinä on kalleuden lisäksi ongelmansa. Parlamentaarinen sosiaaliturvakomitea on tehnyt vuosien ajan perusteellista työtä järjestelmän uudistamisen pohjaksi. Tuon työn ansiosta meillä on varsin laaja yhteinen ymmärrys järjestelmän ongelmista, sen monimutkaisuudesta ja kannustinloukuista. Hallituksen tavoitteena on yksinkertaisempi, selkeämpi ja ennen kaikkea työhön kannustava sosiaaliturva. Samalla toimintaa kehitetään aktiivisempaan suuntaan: ihminen kohdataan, hänen tilanteensa arvioidaan ja hänet ohjataan palveluihin. Toimeentulotuen roolia selkeytetään viimesijaisena tukena, ja vahvistetaan velvoitteita silloin, kun ihminen kykenee osallistumaan. Parasta lääkettä pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi on, että mahdollisimman monella työhön kykenevällä on mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Hallitus on parantanut yritysten toimintaedellytyksiä, madaltanut palkkaamisen kynnystä ja keventänyt työn verotusta. Nuorten työllistymistä tuetaan erillisillä toimilla, ja koulutukseen ja tutkimukseen on panostettu merkittävästi alkaen peruskoulusta. Lapsiperheiden asemaa on vahvistettu muun muassa lapsilisien korotuksilla ja verotuksen työtulovähennyksen lapsikorotuksilla. Eduskuntaryhmämme korostaa, että on tärkeää huolehtia siitä, että perheellistyminen on taloudellisesti mahdollista eri elämäntilanteissa, entistä paremmin myös jo opiskeluvuosina. Arvoisa puhemies! Hyvinvointi ei synny vain palveluista, eikä sen rahoitushaasteet ratkea pelkästään budjettipäätöksin. Hyvinvoinnin pohja rakentuu vahvoista perheistä ja yhteisöistä sekä hyvinvointia tukevista elintavoista. Perhe on lapsen ensimmäinen turvapaikka ja tärkein suoja elämän kriiseissä. Varhainen tuki ihmisen elämän eri vaiheiden ongelmissa on sekä inhimillisesti että taloudellisesti viisasta. Se ehkäisee ongelmien kasautumista ja vähentää raskaiden palveluiden tarvetta. Terveyttä tukevilla elämäntavoilla voidaan ehkäistä merkittävästi liikkumattomuuden ja päihteiden käytön yksilöille aiheuttamia kärsimyksiä ja myös yhteiskunnalle aiheutuvia miljardiluokan kustannuksia. 89 000 lasta elää perheessä, jossa vanhemmalla on vakava alkoholiongelma — siksi tarvitaan kansanterveyslähtöistä, vastuullista alkoholipolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hyvinvointiyhteiskunta on sukupolvien välinen sopimus. Se säilyy vain, jos yhdistämme taloudellisen kestävyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä ihmisen oman vastuun opiskella, tehdä työtä, huolehtia itsestään ja läheisistään. Näin voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan myös tuleville sukupolville.

Päivi Räsänen — 15.04.2026 | Paljon Puhetta