Milla Lahdenperä
Milla Lahdenperä
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tämä esitys korjaa yhtä sotejärjestelmän keskeistä ongelmaa eli sitä, että tieto ei kulje. Ilman toimivaa tiedonkulkua ei ole sujuvaa hoitoa eikä tehokasta resurssien käyttöä. On järkevää selkeyttää sääntelyä niin, että ammattilaisella on oikeus käyttää tietoja silloin, kun se hoidon kannalta on välttämätöntä, mutta samalla varmistaa potilaan tietosuoja. Potilaan ja asiakkaan tiedon pitää olla käytettävissä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hyvinvointialueiden, yksityisten ja eri toimijoiden välinen tiedonvaihto helpottuu. Tämä on tärkeää, ettei potilaan tarvitsisi joka paikassa kertoa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Uudistuksella hoito nopeutuu ja päällekkäinen työ vähenee. Asiakastietojen käyttö selkeytyy. Lainsäädännöllä täsmennetään, kuka saa katsoa tietoa ja millä perusteella. Parannetaan tietosuojaa ja oikeusturvaa. Samalla kuitenkin mahdollistetaan järkevä tiedonkäyttö. Esityksessä myös kansalliset tietojärjestelmät ovat keskiössä. Kanta-palvelujen ja muitten järjestelmien käyttöä selkeytetään, ja tavoitteena on yhtenäinen järjestelmä eikä 20 erilaista järjestelmää. Tämän hallituksen tavoitteena on usealla eri sektorilla palveluiden sujuvoittaminen ja niin myös sote-puolella. Hoitopolut on saatava selkeämmiksi, ja niin myös ammattilaisten työ helpottuu. — Kiitos.