Saara Hyrkkö
Saara Hyrkkö
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies! Tietääkseni täällä ei ole kenenkään suuta tukittu, vaan edellinenkin puheenvuoro aivan menestyksekkäästi alkoi ja se pidettiin ja se päättyi. On eri asia käydä yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi viranomaisten tai erilaisten tutkimuslaitosten tekemistä havainnoista kuin sitten esittää sellaisten lakkauttamista, jotka ovat jollain lailla kriittisiä puolueita kohtaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Muistuttaisin, että yhdenvertaisuusvaltuutettuhan siis tosiaan tutkii syrjintää ja sen monia eri muotoja Suomessa. Tontille kuuluu esimerkiksi ihmiskauppaan, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja vammaisten kohteluun liittyvää valvontaa ja raportointia, ja minusta on varsin erikoista, että tämän toiminnan siis tosiaan perussuomalaiset haluavat lakkauttaa. Eri syrjintäperusteista eniten yhteydenottaja valtuutetulle tuli vammaisuuteen liittyen. Työelämää koskevissa yhteydenotoissa teemoina erottuivat esimerkiksi ikäsyrjintä, työsuhteen päättäminen, työolot ja vammaisten henkilöiden asema. Sotepalveluihin liittyen esiin nousivat vammaisten ja sairaiden henkilöiden palvelut ja muun muassa esteettömyys. Toki tässä kertomuksessa todettiin myös, että viime vuosina rasismi on näkynyt suomalaisessa yhteiskunnassa [Puhemies koputtaa] enenevissä määrin, ja ehkä tämä on nyt sitten se asia, joka on mennyt hallitukselle ihon alle.

Saara Hyrkkö — 09.04.2026 | Paljon Puhetta