Mielestäni lienee myös tärkeää sanoa se, että nämä kaavaprosessit tai hankkeiden prosessit eivät Suomessa kestä yleensä kymmentä vuotta. [Mikko Savola: Kyllä ne aika kauan kestää!] Ei kannata laittaa liikkeelle sellaista huhua, joka tietenkin lisää myös epähoukuttelevuutta investoida Suomeen. Kaavaprosessin voi vetää läpi reilussa puolessa vuodessa, ja yleisin kaavoitusprosessin kesto taitaa olla noin yhden vuoden luokkaa. Eli lähtökohtaisesti kaavaprosessit ovat sujuvia, nopeita prosesseja, missä varmistetaan eri maankäyttömuotojen yhteensopivuus. Niissä tiedotetaan osallisia, niissä osallistetaan ihmisiä, mikä itse asiassa voi vähentää valitusherkkyyttä, kun ihmiset saavat tietoa hankkeista. Tässä on haluttu kuitenkin tehdä sijoittamislupa näille tietyille tarkkaan rajatuille hankkeille, jotta voidaan varmistaa niitten nopea meno. Minusta se on ihan ok, mutta sellainen puhe, että prosessit Suomessa kestäisivät kymmenen vuotta ei mielestäni ole ihan järkevää puhetta täällä, vaan kaavoitusprosessit toimivat hyvin, kun ne saavat tarpeeksi resursseja. Silloin tällöin niistä voidaan myös valittaa, ja sekin kuuluu oikeusvaltioon.
Jenni Pitko
VIHROulun vaalipiiri