Arvoisa puhemies! Onko niin, että osa puolueista haluaa lopettaa sianlihantuotannon Suomessa, tosiaan haluaa lopettaa sianlihantuotannon Suomessa? Nyt käsittelemme lakia, jolla varmistamme kotimaisen sianlihantuotannon, kun poistamme laista 12 vuoden päästä tulevan sikojen kastraatiokiellon. Tämä antaa tulevaisuudenuskoa sianlihantuotannolle ja -tuottajille. Kastraatiokielto tekisi sikojen kasvattamisen mahdottomaksi ja siten heikentäisi aivan oleellisesti kotimaista ruokaturvaa. Sitäkö täällä salissa todella halutaan tällaisina aikoina? On maalattu kuvaa, että sikojen kastrointi on eläinrääkkäystä. Haluan korostaa, että kirurgisen kastraation salliminen kivunlievityksen ja asianmukaisen puudutuksen kanssa on erittäin vastuullinen ratkaisu. Jos näin ei toimittaisi, sioista tulee aggressiivisia ja ne aiheuttavat vahinkoa toisilleen sekä myös eläimen hoitajalle. Lisäksi lihaan jää karjun haju, eikä sitä edes otettaisi myyntiin Suomessa, saati ulkomailla. Tällä hetkellä tuomme ruokaa tosiaan seitsemällä miljardilla ja viemme sitä ulkomaille vähän yli kahdella miljardilla, eli meillä on viiden miljardin negatiivinen tase jo tässä vaiheessa. Tätä laskua ei ainakaan omilla toimilla pitäisi kasvattaa. Arvoisa puhemies! Suomalainen liha-ala on tehnyt valtavasti asioita eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Atria, HK ja Snellman ovat sitoutuneet siihen, että puudutus on pakollinen osa kirurgista kastraatiota tuotantosopimuksessa vuoden 2026 alusta lähtien. Tämä osoittaa todellista vastuunkantoa ja halua kehittää eläinten hyvinvointia myös silloin, kun se aiheuttaa lisäkustannuksia. Myös nautatiloilla eläinten hyvinvoinnista huolehditaan erittäin hyvin ja sitä valvotaan todella tarkkaan. Minulla on siitä kyllä omakohtaisia kokemuksia. Valvova eläinlääkäri käy meillä kahden kuukauden välein, ja eläinlääkäri tarkastaa jokaisen teuraskuorman, siis viikoittain teurastamolla. Yksi esimerkki valvonnasta on vasikoiden nupottaminen, josta minulla on yli 10 000 eläimen kokemus. Tämä nupotus eli sarvien polttaminen tehdään eläinlääkärin valvomassa nukutuksessa ja sarven juuret puudutetaan. Polton jälkeen vielä kivunlievitykseen laitetaan salvaa. Arvoisa puhemies! On myös puhuttava kilpailukyvystä ja markkinoiden todellisuudesta. Keskeiset vientimarkkinat eivät hyväksy kastroimatonta sianlihaa. Viennin turvaaminen on ratkaisevaa koko suomalaisen sianlihantuotannon kannattavuudelle, investoinneille ja huoltovarmuudelle. Kun vienti toimii, se tukee koko ketjua alkutuotannosta teollisuuteen. Onko meillä varaa tässäkin asiassa ampua itseämme jalkaan? Meillä ei ole varaa heikentää omaa kilpailukykyämme päätöksillä, jotka ajavat tuotantoa ja työpaikkoja muualle. Kivunlievityksen kanssa sallittu kirurginen kastraatio on maltillinen ja vastuullinen ratkaisu. Se mahdollistaa tuotannon kehittämisen hallitusti ja antaa aikaa tutkimukselle sekä uusien menetelmien kehittämiselle ilman äkillisiä kustannuspaineita. Arvoisa puhemies! Lopuksi muistutan, että Suomi on pieni toimija Euroopassa: 0,8 prosenttia sianlihantuotannon osuus. Eläinten hyvinvointia koskevissa uudistuksissa on viisasta edetä yhdessä muiden EU-maiden kanssa, ei yksin omaa kilpailukykyämme vaarantaen. Sallimalla kirurgisen kastraation kivunlievityksen avulla edistämme eläinten hyvinvointia, turvaamme suomalaisen sianlihan hyväksyttävyyden markkinoilla ja varmistamme kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuuden. Tämä on tasapainoinen, realistinen ja vastuullinen ratkaisu. — Kiitos.
Timo Mehtälä
KESKOulun vaalipiiri