Aino-Kaisa Pekonen
Aino-Kaisa Pekonen
VASHämeen vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Tämä oikeistohallitus on ajanut pienituloiset suomalaiset ahtaalle, ja pahempaa seuraa, jos politiikan suunta ei muutu. SOSTE on julkaissut tänään köyhyysraportin, jonka mukaan köyhyys tulee lisääntymään lähivuosina edelleen noin 26 000 henkilöllä, jos mitään ei tehdä. Pian suomalaisten kukkaroa kurittavat myöskin Trumpin hinnat — vaikka perussuomalaistenhan mukaan Trumpin piti olla parasta, mitä länsimaille on tapahtunut pitkään aikaan. Ei tullut euron bensaa, vaan elinkustannuskriisi uhkaa. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Arvoisa puhemies! Nyt pitäisi pyrkiä tukemaan erityisesti pienituloisia suomalaisia. Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosa voitaisiin palauttaa ja korottaa väliaikaisesti 500 euroon kuukaudessa. Näin tehtiin muun muassa koronakriisin aikana. Se parantaisi monien työttömien toimeentuloa ja myöskin kannustaisi tarttumaan pieniinkin työtilaisuuksiin. Arvoisa hallitus, oletteko te valmiita palauttamaan suojaosan edes väliaikaisesti, vai annatteko te tämän työttömyyden ja köyhyyden nyt vain jatkua?

Aino-Kaisa Pekonen — 26.03.2026 | Paljon Puhetta