Lotta Hamari
Lotta Hamari
SDPPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän edustaja Siposta ja keskustaa tästä lakialoitteesta. Itselläni sen allekirjoitus oli mennyt ohi. En tiedä, oliko se yleisesti allekirjoitettavana, mutta tässä nyt annan kyllä tukeni tälle aloitteelle. Olisin hyvin sen voinut allekirjoittaa. Oli myös mukava kuulla tässä nyt, että OAJ on kannattanut tätä. Juuri ensi maanantaina tapaan Pirkanmaan OAJ:ta, niin voimme tästäkin aiheesta heidän kanssaan keskustella. Me tulevaisuusvaliokunnassa julkaisimme viime syksynä teoksen nimeltä ”Sosiaalinen media ja digitaalinen arki — Lapset, nuoret ja perheet muutoksen keskellä”. Suosittelen teille erittäin paljon tätä julkaisua. Sieltä myös löytyy paljon perusteluita, mitä varmasti tässäkin lakialoitteessa hyvin on tuotu perusteluissa esille. Se käsittelee toki tätä aihetta vielä vähän laajemmin kuin pelkästään kännykkäkieltoa. Mutta lapsilla ja nuorilla on siis kyllä tätä digiähköä jo ihan tarpeeksi. Tapasin myös Lukiolaisten Liittoa viime syksynä, ja hekin kertoivat, kuinka monta erilaista sovellusta heidän tarvitsee koulupäivän aikana tai koulun jälkeen, kun tekevät läksyjä tai lukevat kokeisiin, avata, jotta he pystyvät kaikkeen siihen oppimateriaaliin pääsemään, mitä heillä on. En sinänsä vastusta digitalisaatiota, mutta jopa Lukiolaisten Liitto oli sitä mieltä, että he toivoisivat näitä ihan perinteisiä oppimateriaaleja enemmän. Joten vaikka digitalisaatiota sinänsä kannatankin, en ajattele, että kännykkää nyt juuri siellä oppitunnilla tarvitsisi, joten sitä digiä ehtii kyllä oppia myöhemminkin tai muuallakin kuin siellä oppitunneilla. Olemme myöskin juuri kuulleet, tai mediastakin saaneet lukea Ylen ja Helsingin Sanomienkin jutuissa, miten tekoälyn avulla pystytään tekemään deepfake-kuvia ja muuta. Turvallisuus digitaalisessa ympäristössä vaatii meiltä päättäjiltä kyllä lainsäädäntöä. Onneksi tästäkin aiheesta on tulossa itse asiassa lakialoite — edustaja Perholehto on siitä juuri tehnyt aloitteen, joka on allekirjoitettavana — eli siihenkin olemme puuttumassa. Mutta palatakseni tähän kyseiseen lakialoitteeseen, näen sille kyllä vahvat perusteet. Tosi harmi, että joudumme näitä lainsäädännön kautta tuomaan, mutta tässä varmaan nyt punnitaan kuitenkin myöskin tämmöistä tasapainoa ja sitä, että suojelemme lasten ja nuorten oppimisrauhaa. Tarvitsemme myös alustojen vastuuta ja paljon, paljon muitakin toimia, mutta tälle annan kyllä tukeni. Sitten vielä mainitsen nopeasti tähän loppuun, että huomennahan on täällä nuorten parlamentti, joten ehkä pääsemme nuortenkin kanssa tästä keskustelemaan. He varmaankin vastustavat tätä, mutta katsotaan, sielläkin on varmaan erilaisia näkemyksiä. — Kiitos.

Lotta Hamari — 19.03.2026 | Paljon Puhetta