Terhi Koulumies
Terhi Koulumies
KOKHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitos paljon, tämä on hieno laki. Ajatelkaa: jos kaikki maailman maat olisivat siirtyneet ydinvoimaan jo kauan aikaa sitten sen sijaan, että ovat käyttäneet fossiilisia polttoaineita, niin eihän meillä olisi ollenkaan tällaista ilmastonmuutosta kuin nyt ollaan nähty. Tämä pienydinvoimalamahdollisuus on erityisen mielenkiintoinen. Helsinki ja Helen ovat jo valmistelleetkin sellaista hanketta aika pitkälle, ja nyt jo konkreettisesti puhutaan siitä, mihin se sijoitetaan, esimerkiksi Salmisaareen. Toivon, että tämä mahdollistaa myös kunnon energiatarjonnan Suomessa tulevaisuudessa. Jos oikeasti meille tulee niin paljon datakeskuksia kuin on esimerkiksi julkisuudessa väläytelty, niin meillä ei sitten sähkö lopu kesken. — Kiitos.