Lotta Hamari
Lotta Hamari
SDPPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Tarvitsemme riittävästi vakaata, edullista ja päästötöntä sähköntuotantokapasiteettia. Sähkönkulutus kasvaa jatkossa muun muassa liikenteenkin sähköistymisen seurauksena, ja siinä ehkä voisi vielä kirittää hallitusta, että sen eteen voisi vielä tehdä enemmän toimia, että myös sinne liikenteeseen saataisiin sähköistymistä edelleen. Vihreä siirtymä ja siihen liittyvien investointien toteutuminen vaativat kasvavissa määrin päästötöntä sähköntuotantokapasiteettia. Me SDP:ssä olemme sitä mieltä, että modu... — tämä on vähän turhan vaikea sana — ...modulaaristen pienydinreaktoreiden kehittämisestä ja käyttöön ottamisesta tulee tehdä nopeaa ja kannattavaa turvallisuudesta tinkimättä. Tähän uudistettava ydinenergialaki antaa hyvät edellytykset. Eli suhtaudumme ydinenergian käyttöön myönteisesti, ja tässä ei nyt tosiaankaan pidä sekoittaa sitten tätä lain osaa ydinaseisiin. Vihreä siirtymähän on iso mahdollisuus Suomen taloudelle myöskin. Valitettavasti, harmillisesti nyt ministeri ei ole täällä enää paikalla, mutta EU:stahan on kuulunut vähän huolestuttavaa viestiä siitä, että osa jäsenmaista kyseenalaistaisi päästökauppajärjestelmää. Päästökauppahan on tehokas järjestelmä ja eduksi myös suomalaisille vihreän siirtymän yrityksille ja suomalaiselle osaamiselle. Se tekee fossiilisesta sähköntuotannosta kalliimpaa, ja tämä parantaa myös pienydinvoimaloiden kilpailukykyä. Mitä korkeampi päästöoikeuden hinta on, sitä kannattavampaa on investoida päästöttömään tuotantoon. Siksi olisin halunnut varmistaa vielä ministeriltä, että EU:n suuntaankin hallitus tekee kaikkensa näissä ilmastotavoitteissa pysymiseksi ja myöskin päästökauppajärjestelmän turvaamisen puolesta. On täällä nyt yksi hallituksen edustaja, joka ehkä voi varmistaa, että teette kaikkenne sinne EU:n suuntaan, koska se on kyllä Suomelle myös yksi erittäin tärkeä kilpailukykytekijä, että siitä päästökauppajärjestelmästä pidetään systemaattisesti kiinni. — Kiitos.