Arvoisa puhemies! Tällä liikuntalain muutoksella tullaan alueelliset liikuntaneuvostot lakkauttamaan, ja varmaan tässä uudessa rakenteessa pitää sitten miettiä niitä tapoja, millä tavalla tämä alueellinen ääni kuuluu. Luin esityksen perusteluja, ja nämä säästöt ovat toki vähäiset, 25 000 euroa, mutta sitten tämä tehtävä kuitenkin siirtyy sinne Lupa- ja valvontavirastoon, koska siellä annetaan lausuntoja, ja sitten myös maakuntaliitot tulevat näistä lausumaan, jos oikein ymmärsin. Tavallaan tämä tehtävä on olemassa, mutta siitä puuttuu jatkossa, ainakin vielä, rakenne, ja tietysti tällaista alueellista rakennetta kyllä toivon. Kysynkin siitä ministeriltä: onko teillä joitain ennakkoajatuksia, millä tavalla tämä tullaan hoitamaan? Kuitenkin sitä alueellista näkemystä todella tarvitaan, liikuntapaikkarakentamisessakin ja myös muissa liikuntaan liittyvissä päätöksissä. Sitä ei valitettavasti pelkästään valtion liikuntaneuvosto pysty antamaan. Olen itse ollut valtion liikuntaneuvoston jäsen, ja siinä jäsenistössähän ei niinkään sitä alueellista kattavuutta katsota, vaan kyllä sen tiedon esimerkiksi juuri näistä liikuntapaikkarakentamisen listoista pitää tulla sitten alueilta, sen, missä järjestyksessä niitä kannattaa lähteä toteuttamaan, mitkä ovat tärkeimmät liikuntapaikat juuri sille alueelle. Tähän liittyy tietysti se, että tämä hallitus on leikannut tosi rajusti liikuntapaikkarakentamisesta, eli näitä listoja ei juuri ole tällä kaudella tarvinnut edes tehdä, koska rahaa ei ole ollut. Mutta toivottavasti jatkossa näistä liikuntapaikoistakin pystyttäisiin pitämään parempaa huolta. Meillä on aikamoinen peruskorjaustarve. Vaikka Suomessa aika hyviä liikuntapaikkoja onkin, ympäri Suomea, niin ne tarvitsevat peruskorjausta, ja uusiakin paikkoja tarvitaan. No, tässä oikeastaan minun kysymykseni. Toivon, että se alueellinen näkökulma todella näkyy, niin että tämä ei olisi pelkästään keskittämistä, pienellä säästötvistillä.
Hanna Kosonen
KESKKaakkois-Suomen vaalipiiri