Kiitoksia, arvoisa puhemies! Aloitan tällä asetuksella, josta edustaja Kallio puhui. Sekinhän on jo putkessa, joten voitte odottaa, että se tulee voimaan rinnakkain tämän hallituksen esityksen kanssa. Eli meillä ovat kyllä nämä ajo- ja lepoajat, ajopiirturiasiat myöskin tuolla jo hyvin pitkälle valmisteltuina. Eli tästä voin todeta sen, että olemme aikaamme edellä. Ei kannata kysellä, kun me ollaan jo tehty. Tästä kabotaasista voisi todeta yleisesti, että en osaa arvioida, kuinka suuret ne vaikutukset tulevat olemaan. Tarkempia numeroita täytyy pyytää sitten siellä valiokuntakäsittelyssä. Kyllä meidän asiantuntijat ovat niihinkin perehtyneitä. Mutta olen erittäin tyytyväinen siihen, että saadaan tällä aikataululla tämäkin paketti eteenpäin. Kuljetusalahan on ollut erittäin tyytyväinen meidän esityksiin ja koko meidän liikennepolitiikkaan. Tässä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän, että tämmöinenkin ratkaisu löydettiin. Kiitoksia hyvistä puheenvuoroista. Koskaan ei voi olla ihan täydellistä, mutta tästäkin tulee aika hyvä. — Kiitos.
Lulu Ranne
PSHämeen vaalipiiri