Arvoisa puhemies! Oli todellakin vähän surullista kuunnella täällä aikaisemmin illalla edustaja Kallion purnausta tästä taksilain korjauksesta. Edustaja Kallio on tietysti ensimmäistä kautta täällä, mutta olisin halunnut häntä muistuttaa siitä, että tämä on kuitenkin keskustavetoisen hallituksen aikoinaan aikaansaama asia, että on jouduttu tekemään minkäänlaisia korjaussarjoja taksiuudistukseen. Oma puolueenikin oli aikoinaan tuossa samassa hallituksessa, ja emme ole syyttömiä mekään. Mutta kun itse olen autourheilua harrastanut, niin autourheilukilpailuissa näytetään sinistä lippua hitaammin liikkuville. Näinhän siinä loppujen lopuksi sitten kävi meidän puolueen osassakin, että takaa tulivat oikeat perussuomalaiset, koska siellä oli sinistä lippua liehuttavaa porukkaa edessä. Loppupeleissä tämä ja se, että me ollaan näinkin vakavasti otettu tämä asia ja meidän ministeri Ranne on äärettömän hyvää työtä tehnyt, kertoo siitä, että me kaikki täällä eduskunnassa varmasti mokaillaan ja tehdään vääriä päätöksiä, mutta harmittavan usein minun silmin korjataan niitä meidän tekemiä erheitä. Jotenkin on harmittavan vaikeaa myöntää, että on tehty väärä päätös, ja jotenkin pelätään ehkä äänestäjien käyttäytymistä silloin, kun myönnetään tehneemme jonkin virheen. Siitä on pakko sanoa, että perussuomalaiset ovat olleet äärettömän suoraselkäisiä. Kun tiedetään itsekin omat kiviriippamme tässä asiassa, niin olemme tähän suhtautuneet sillä antaumuksella, että... No, tietysti sen takia tämä on kestänytkin näin kauan tällä hallituskaudella, koska ollaan välttämättä haluttu tehdä kaikkemme tämän mokan korjaamiseksi, missä itsekin olemme joltain osin olleet, vaikkakin totuudessaan tässä on jonkun verran Kymijoessakin vettä virrannut ja asiat ovat muuttuneet kaikennäköisten sinisien lippujenkin saattelemina. Joka tapauksessa on äärettömän hienoa, että nyt on saatu kerrankin hyvä paketti tähän asiaan. Tietenkään välttämättä tämä ei ole vielä täydellinen, mutta totuudessaan tämä on niin hyvä alku, ja eihän meitä mikään estä jatkossakaan tekemästä enemmän tämän asian eteen, jos tarve vaatii. Varmasti tullaan kaikki asiantuntijat kuuntelemaan valiokunnassa, kun tämä asia tullaan siellä käsittelemään, ja jos joitain nyansseja on, niin varmasti pystytään ministerin kanssa asioista keskustelemaan ja korjaamaan tämäkin esitys vieläkin paremmaksi, jos tarve vaatii. — Kiitos.
Sheikki Laakso
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri