Tuula Haatainen
Tuula Haatainen
SDPHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on tullut monessa puheenvuorossa esiin se tosiasia, että luovan työn tekijöiden ja yritysten neuvotteluasema on hyvin heikko suhteessa näihin teknologiayrityksiin, jotka aika yleisesti ovat amerikkalaisia teknologiayrityksiä. Kysehän tässä on myös siitä, miten suomalaisen kulttuurin tekijät, eurooppalaisen kulttuurin tekijät pärjäävät tässä, mihin rahavirrat menevät, tulevatko ne tekijöiden kukkaroon vai menevätkö ne sinne amerikkalaisten yhtiöiden lihottamiseen. Nyt tämä neuvotteluaseman vahvistaminen on se todella tärkeä asia, eli meidän pitää kyetä luomaan sellainen sääntely ja menetelmät, joilla luovan alan työntekijät pystyvät tässä kisassa pärjäämään. Nythän näitä ratkaisuja tehdään oikeussaleissa. Esimerkiksi Saksasta saatiin periaatteellisesti hyvin merkittävä tekoälyä koskeva tekijänoikeustuomio marraskuun 2025 alussa. Siinä tuomiossa yhdysvaltalaisen OpenAI-yhtiön todettiin loukanneen tekijänoikeuksia sen käytettyä luvattomasti tekijänoikeudella suojattuja laulujen sanoituksia, ja OpenAI määrättiin maksamaan korvauksia ja poistamaan luvatta käytetyt sanoitukset palvelimiltaan. Nyt kysyn ministeriltä: mitä voisimme tehdä paremmin, että tämä ei mene oikeussalien kautta, koska nämä oikeudenkäynnit ovat todella kalliita?