Jessi Jokelainen
VASOulun vaalipiiri
Arvoisa puhemies! Tekoälyä ei voi enää pysäyttää, ja täten sitä on säänneltävä. Mutta sen lisäksi meidän on mietittävä, mikä on tekoälyn järkevää ja perusteltua käyttöä. Omasta mielestäni sellaista olisi esimerkiksi mekaanisten ja toisteisten työtehtävien korvaaminen, byrokratian helpottaminen ja tiettyjen prosessien nopeuttaminen. Mutta missään nimessä ei tule tekoälyllä korvata sitä, johon vain ihminen pystyy: uuden luominen, uuden ajattelu ja inhimillisen yhteyden kokemus taiteen ja kulttuurin kautta. Taiteen tekijöillä tulee olla oikeus omiin teoksiinsa, ja sen mukana meidän tulee ottaa selkeä kanta siihen, että taiteilijat ansaitsevat asianmukaisen toimeentulon ja siten myös lainsäädännön sitä turvaamaan.