Ari Koponen
Ari Koponen
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Teimme hallitusohjelmaan tärkeän kirjauksen: ”Laajaa sananvapautta on tuettava ja ylläpidettävä kaikkialla yhteiskunnassa.” Myös Suomen perustuslaissa turvataan mielipiteen- ja sananvapaus. Puhemies! Silti viime päivinä julkisuudessa olleen turkulaista jääkiekkojoukkuetta koskeneen kohun yhteydessä nähtiin vapaudelle vihamielistä painostusta. Yksittäiselle urheilijalle toivottiin jopa potkuja, koska hän ei halunnut osallistua poliittiseen Pride-kampanjaan. Setan väki oli jopa sitä mieltä, että lain pitäisi mahdollistaa syrjintä. Pelaajan työ on pelata, ei osallistua politikointiin. Tällainen mielipidekontrolli kuuluu totalitarismiin, ei länsimaiseen demokratiaan. Puhemies! Perussuomalaisten näkökulmasta ihmisten painostaminen gender-aatteen tai minkään muunkaan ideologisen taakse ei ole hyväksyttävää. Jokaisella tulee olla vapaus valita oma poliittinen tiensä. Pidämme käsittämättömänä, että osa poliittisen vasemman laidan toimijoista yhtyi tähän yksittäiseen henkilöön kohdistuneeseen painostukseen ja syrjintään. Te puhutte itse syrjinnän vastaisesta työstä mutta syrjitte itse. Ministeri Poutala, [Puhemies koputtaa] puolustaahan hallitus urheilijoiden mielipiteen- ja sananvapautta ja oikeutta päättää itse, [Puhemies koputtaa] mihin poliittisiin kampanjoihin he osallistuvat? [Välihuutoja vasemmalta]