Arvoisa puhemies! Elävä maaseutu vaatii elämistä tukevaa politiikkaa. Perussuomalaisten mielestä Suomen on maaseutupolitiikassa lähdettävä siitä, että maamme pidetään kauttaaltaan asumiskelpoisena. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan toimivaa perustiestöä, terveyden- ja vanhustenhuoltoa, kauppoja, kouluja ja ennen kaikkea työtä. Maanviljelys, karja-, metsätalous sekä matkailu tuottavat hyvinvointia ja varmistavat maamme asuttuna pitämisen. Maaseutupolitiikan kärki tulisi pitää erityisesti nuorissa ja aktiiviviljelijöissä. Maa- ja metsätalous on saatava houkuttelevaksi vaihtoehdoksi suomalaisen nuorison keskuudessa. Nuorten ja alkutuottajien toimeentulo on varmistettava. Näin taataan kotimaista kriisinsietokykyä ja kokonaisturvallisuutta. Suomi on kokonaisuus. Sekä maaseudulle että kaupungeille on paikkansa tässä maassa. On tunnistettava ja myös tunnustettava molempien erityispiirteet. Pitää ymmärtää, kuinka erilainen toimintaympäristö on toisaalta keskellä Espoota ja toisaalta syvällä Sodankylässä. Arvoisa puhemies! Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti sekä maaseutua että puhtaan, kotimaisen ja turvallisen ruuan tuotantoa. Maatalouden kannattavuus on huolestuttanut meitä hallituspuolueiden päättäjiä. Samanaikaisesti tuottajien harmiksi ruuantuotantoa haastavat eri tuotantosuuntien kannattavuuden vaihtelut vuosien välillä. Kotimainen maatalous on Suomelle elintärkeä asia. Kaikkien kansalaisten tulisi ymmärtää, että maataloustukien tarkoitus ei ole niinkään tukea viljelijää vaan alentaa ruuan hintaa tavallisille kansalaisille, myös kaupungissa asuville. Hallitus edistää huoltovarmuutta ja markkinoiden vakautta uudistamalla elintarvikemarkkinalakia. Kauan odotetut muutokset parantavat alkutuottajien ja elintarviketeollisuuden asemaa neuvotteluissa ja suojaavat kohtuuttomilta sopimusehdoilta. Uudistus vie elintarvikemarkkinaa kohti reilumpaa, läpinäkyvämpää ja tasapainoisempaa suuntaa. Selonteossa todetaan, että maaseudun toimijat ovat keskeisiä huoltovarmuuden kannalta kriittisten palveluiden ja infrastruktuurin ylläpidossa erityisesti pitkäkestoisissa häiriötilanteissa. Niin ikään muistutetaan, että elintarvikehuollon turvaaminen on osa huoltovarmuutta ja laajemmin kokonaisturvallisuutta. Me perussuomalaiset olemme huomauttaneet jo vuosia sitten, että maaseudulla on ratkaiseva rooli maamme huoltovarmuuden takaajana. Harjoitettu maaseutupolitiikka on siten keskiössä myös turvallisuuspoliittisista näkökulmista. Selonteon linjauksen mukaan energiaomavaraisuuden näkökulmasta on hyödyllistä, että energiantuotantoa voidaan hajauttaa maantieteellisesti ja eri teknologioiden välille välttäen riippuvuutta yhdestä tai muutamasta lähteestä. On selvää, ettei tällaisen kirjauksen täysimääräinen ja tarkoituksenmukainen toteuttaminen ole mahdollista ilman energiaturvetta, jota tuotetaan tuulen ja auringon avulla. Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto. [Anne Kalmari: Olisipa perussuomalaiset hallituksessa!] — Edustaja Kalmari tulee vaan itse hoitamaan tätä turveasiaa tänne, kun olette hiljaa ollut siellä hallituksessa, missä te olette olleet. [Naurua — Olga Oinas-Panuman välihuuto] Perussuomalaiset puolustavat hallitusohjelman hyviä turvekirjauksia. Kasvu- ja kuiviketurve ovat strategisesti tärkeitä raaka-aineita. Turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Energiahuoltovarmuutta vahvistetaan varmistamalla turpeen saatavuus ja vahvat toimitusketjut. Perussuomalaiset haluavat muistuttaa maaseutupoliittisen selonteon hengessä, että turpeennosto on nimenomaan maaseudulla tapahtuvaa työtä ja parantaa siten maaseudun elinvoimaa. Suomi elää metsistä, sanottiin ennen, ja niistä me elämme yhä edelleen. Maaseutumme metsät ovat olleet luomassa Suomen hyvinvointia, ja näin tulee olemaan jatkossakin, jos takaamme metsäteollisuutemme kehittymiselle suotuisat olosuhteet. Hyvin hoidettuina metsämme tuottavat ja ovat samalla lähde elämyksille. Maaseutu- ja metsäpolitiikkamme on oltava suomalaisten käsissä, ei Brysselin byrokraattien. Edelleen metsänomistajan päätösvaltaa metsien käytössä vahvistetaan. Hallitus panostaa EU:ssa ennakkovaikuttamiseen, jotta metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta ja Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä. On muistettava se, että terve, [Puhemies koputtaa] uudistuva ja kasvava metsä vahvistaa hiilinieluja pitkäjänteisesti. Arvoisa puhemies! Suomalainen maaseutu on erottamaton osa Suomea [Puhemies koputtaa] ja suomalaista elämäntapaa. Me perussuomalaiset vaadimme, että maaseudun äänen on kuuluttava täällä eduskunnassa jatkossakin voimakkaana. — Kiitos.
Juha Mäenpää
PSVaasan vaalipiiri