Arvoisa puhemies! Suuresti arvostamani taiteilija Katri Helena lauloi aikanaan, että joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta. Pienenä sanaleikkinä voidaan sanoa, että maaseutu on muutakin kuin peltoja ja puita. Silti valitettavan usein maaseudusta puhutaan jonkinlaisena tukea kaipaavana riippakivenä, jossa väki vähenee ja viimeinen sammuttaa valot. Näinhän asia ei ole. Me kokoomuksessa lähdemme siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna ja elinvoimaisena. [Anne Kalmari: Hah!] Se tarkoittaa käytännössä sitä, että arjen peruspalvelujen, kuten varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja terveydenhuollon, on oltava saavutettavia kaikkialla Suomessa. Samalla se tarkoittaa toimivia liikenneyhteyksiä, turvallista arkea sekä edellytyksiä elinkeinoille ja uusille investoinneille myös maaseudulla. Arvoisa puhemies! Suomi on Euroopan harvimmin asuttu ja maaseutuvaltaisin maa. Yli 95 prosenttia maamme pinta-alasta on maaseutua. Jos haluamme pitää koko Suomen elinvoimaisena, liikenneyhteyksien on toimittava. Valitettavasti tieverkkomme ikääntyy ja korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Orpon hallitus on tehnyt ennätyksellisiä investointeja tie- ja raideliikenteeseen. Samalla olemme parantaneet useita keskeisiä teitä ympäri Suomen. Turvallinen arki kuuluu jokaiselle suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta. Hallitus on lisännyt poliisien määrää, mikä vahvistaa turvallisuutta erityisesti haja-asutusalueilla. Maaseudulla turvallisuudentunnetta vahvistaa myös petopolitiikka, johon hallitus on palauttanut tolkun. Monen perheen arki muuttui turvallisemmaksi, kun suden kannanhoidollinen metsästys saatiin pitkän odotuksen jälkeen käyntiin tämän vuoden tammikuussa. Tähän aikaisemmat hallitukset eivät pystyneet. Karhun osalta toivomme, että kiintiömetsästys voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Arvoisa puhemies! Maaseudun elinkeinorakenne on nykyisin hyvin monipuolinen. Puhdas siirtymä on tuonut merkittävästi uusia investointeja maakuntiin: datakeskuksia, tuulivoimaa, bioenergiaa. Halpa sähkö ja edullinen tonttimaa houkuttelevat Suomen maaseuduille aivan uudenlaisia investointeja. Ne tuovat työpaikkoja ja vaurautta monelle muuten hiljenevälle pitäjälle. Meidän poliitikkojen tehtävä onkin varmistaa, että näiden hankkeiden hyödyt myös todella jäävät näille alueille. Samalla ymmärrämme, että esimerkiksi Itä-Suomessa tuulivoimainvestoinnit eivät ole olleet tällä hetkellä mahdollisia maanpuolustuksellisista syistä. Tämä ei ole alueen asukkaiden vika. Hallitus ja kokoomus pyrkivät siihen, että kaikkialla Suomessa olisi yhtäläiset mahdollisuudet tulevaisuuden teollisille investoinneille. Arvoisa puhemies! Samaan aikaan kun puhumme tulevaisuuden mahdollisuuksista maaseudulla, ei meidän tule unohtaa maa- ja metsätaloutta. Metsätalouden toimintaedellytykset on varmistettava, ja on sanomattakin selvää, että kannattava ja kotimainen alkutuotanto on edellytys sille, että Suomessa voi elää, kasvaa ja työskennellä sekä yrittää. Kannattava maatalous on tämän hallituksen yksi tärkeimmistä prioriteeteista. Me kaikki tässä salissa tiedämme julkisen talouden kammottavan tilan, mutta siitä huolimatta hallitus on tehnyt periaatepäätöksen olla leikkaamatta maataloudesta. Samaa ei voi sanoa oppositiosta, joka vaihtoehtobudjeteissaan leikkaisi kymmeniä miljoonia, tai jopa sata miljoonaa euroa, maataloudesta. [Joona Räsänen: Hirveätä!] Kokoomus näkee suomalaisten ruokaturvasta huolehtimisen välttämättömänä — erityisesti tässä maailmantilanteessa. Pyrimme parantamaan alkutuottajan asemaa myös lainsäädännön keinoin. Olemme jo muuttaneet elintarvikemarkkinalakia, ja nyt muutamme sitä vielä toisen kerran. Tarkoituksena on parantaa alkutuottajan asemaa kaupan ja elintarviketeollisuuden hallitsemassa ruokaketjussa. Viljelijät ovat ansainneet tulonsa. Kotimaisen pelikentän tasaamisen lisäksi panostamme ruokavientiin. Orpon hallituksen tavoite onkin kaksinkertaistaa ruokavienti vuoteen 2031 mennessä. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon mukaan väestökehitys on yksi maaseudun suurimmista haasteista. Kaupungistuminen jatkuu ja maaseudulle jäävä väestö ikääntyy. Tämä luo yhä uudenlaisia haasteita, joita meidän poliitikkojen tulee ratkoa. Koronapandemia muutti työelämää pysyvästi, ja yhä useampaa työtä voi tehdä joko täysin tai osittain etänä. Tämä mahdollistaa asumisen maaseudulla, mikä on usein kaupunkiasumista edullisempaa. Tämä on mainio kehityssuunta, jonka itse uskon vain vahvistuvan tulevaisuudessa. Arvoisa puhemies! Kokoomus on puolue, joka ajaa koko Suomen asiaa. Me haluamme varmistaa, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus rakentaa hyvää elämää asuinpaikasta riippumatta. Kun pidämme huolta maaseudun elinvoimasta, pidämme huolta koko Suomen tulevaisuudesta. — Kiitos.
Teemu Kinnari
KOKHämeen vaalipiiri