Arvoisa herra puhemies! Jos käydään tilannekuvaa lävitse, niin tosiasiahan on se, että Suomessa on Euroopan pahin työttömyys. Meillä on työttömiä tällä hetkellä noin Espoon kaupungin asukkaiden verran, ja uusi, erittäin kipeä ilmiö meillä on esimerkiksi korkeakoulutettujen, niin sanottujen akateemisten henkilöiden työttömyys, joka ilmeisesti on isompi kuin koskaan aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut valtavasti, kuten täällä aikaisemmin jo kerrottiinkin, ja tietysti nuorten työttömyys on aina ikään kuin tulevaisuuden syömistä ja nakertamista ja on mahdollista, että me menetetään valtavasti hyviä suomalaisia jatkossa. Mielestäni, puhemies, on myös selvää, että hallitus on tehnyt liian vähän — tai olette tehnyt vääriä asioita. Paljon voimakkaammin pitäisi tähän suurtyöttömyyteen tarttua, ja tämän vuoksi keskusta jättää ensi viikolla välikysymyksen tästä asiasta, koska tämä on vakavin ongelma, ehkäpä vakavin ongelma, meidän yhteiskunnassa tällä hetkellä. Kysyn nyt kokoomuslaiselta työministeriltä, Marttiselta: Olisiko täsmätoimia tarjolla nuorisotyöttömyyteen? Olisiko täsmätoimia tarjolla pitkäaikaistyöttömyyteen, esimerkiksi työnantajamaksujen alentamista? [Puhemies koputtaa] Kävisivätkö nämä keskustan keinot teille, työministeri?
Antti Kurvinen
KESKVaasan vaalipiiri