Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Hirvittävän hyvää keskustelua, ja tietenkin koska tämä ei jää tähän, moniin niihin asioihin ja huoliin, jotka täällä salissa ovat nyt nousseet esiin, voidaan muissa yhteyksissä vielä palata. Nyt on tärkeää, että me saamme nimenomaan tämän ajokorttilain uudistuksen eteenpäin ja maaliin saakka. Siinä on juuri tämä poikkeuslupa, ja esimerkiksi ajokieltoasia. Tähänhän asti on ollut niin, että poikkeusluvan on voinut saada, vaikka olisi ajokielto päällä tai ollut ajokielto. Se tulee nyt esteeksi. Riskienhallintakoulutus, tämä teoriakoevilppi ja muut — tässä on hyvin paljon hyviä asioita, jotka on nyt tässä ensimmäisessä vaiheessa tärkeää saada maaliin, niin että se ei jää roikkumaan. Mitä meillä tässä rinnalla on lisäksi meneillään, niin meillähän on se ajokorttilain kokonaisuudistus, johon tuossa viittasinkin, eli meillä on EU:n ajokorttidirektiivin kansallinen täytäntöönpano, ja siinä yhteydessä tarkastellaan muun muassa sitä promillerajaa ja myöskin ajokieltosääntelyä laajemmin, ja siinä yhteydessä käsitellään tätä, mitä edustaja Laaksokin otti esiin, että mitä muita vaihtoehtoja ja mitä muuta voimme tehdä vielä. Lisäksi meillä on tämä liikenneturvallisuusstrategian päivitys. Eli nämä ovat kaikki meneillään, ja siinä yhteydessä on mahdollista saada sitten lisää ja tarkempaa eteenpäin. Mutta jotta tämä ei vain jäisi tähän vaiheeseen, nyt on erittäin hienoa ja tärkeää, että saadaan nämä eteenpäin. Varmasti on paljon asioita esimerkiksi teknologiaan liittyen ja erilaisiin rajoituksiin liittyen, mutta me puhutaan siis, niin kuin edustaja Rintamäki totesi hyvin, suojatoimista. Nuoret eivät aina osaa suojata itseään, heillä ei ole itsesuojeluvaistoa, ja sen takia on hyvin tärkeää, että meillä tämä nyt etenee. Voin todeta, että varmasti teemme kaikki tässä loppuvaiheessakin kaikkemme, jotta tässä tulee sitten tasapuolinen kohtelu ja poikkeusluvan saa silloin kun sen tarvitsee. Se on ihan selvää, että Suomen kokoisessa maassa näillä etäisyyksillä tarvitaan poikkeuslupia, mutta ei niin, että se on pääsääntö, vaan niin, että se on poikkeus. Tässä ei suinkaan ole tarkoitus, että vaikeutetaan nuorten elämää, vaan pidetään heidät hengissä ja mahdollistetaan nimenomaan se, että heillä on kaikki paremmat kyvyt, asenteet ja riskienhallinta, kun he tuolla autoilevat alaikäisenä. — Kiitoksia tästä keskustelusta, ja oikein hyvää käsittelyä kaikkien osalta. Kiitos.
Lulu Ranne
PSHämeen vaalipiiri