Arvoisa puhemies! Kiitoksia suuren valiokunnan puheenjohtajalle hyvästä aloitteesta tärkeästä asiasta. — Tässä on monesti nyt nostettu esille tämä kilpailukyky. Sehän on Euroopan ja se on meidän kansallinen suuri haaste, ja tämä näkyy myös siellä monivuotisessa rahoituskehyksessä aika isolla painopisteellä. Ehkä haluaisin nostaa tähän keskusteluun nyt myöskin tämän Suomen tilanteen ja tämän meidän nettomaksajaroolin ja pienen ongelman, jonka olen havainnut tässä meidän omassa, kansallisessa keskustelussa: Nythän me olemme aika voimakkaasti laittaneet koheesiopolitiikkaa ja kilpailukykypolitiikkaa vastakkain, ja komission esityksessä kilpailukykyrahoitus on kaksinkertaistumassa. Kuitenkin nyt tilanne on se, että kuusi isointa jäsenmaata ottaa jo tällä hetkelläkin noin 70 prosenttia kilpailukykyrahoituksesta. Tulevaisuudessa, jos tämä rahoituksen taso on näin korkea, se voi olla vielä suurempi, ja tämä vaikeuttaa meidän nettomaksajien asemaa. Siksi näkisin, että meidän pitäisi kansallisesti miettiä, miten esimerkiksi tämän koheesiopolitiikan kansallinen soveltaminen voisi olla mahdollisimman tehokasta sinne t&k&i:hin, paljon nykyistä tehokkaampaa, jotta me voitaisiin varmistaa se meidän kansallinen paras mahdollinen nettomaksaja-asema tulevaisuudessa.
Mika Riipi
KESKLapin vaalipiiri