Arvoisa herra puhemies! Yhdysvallat ja Israel aloittivat viikonloppuna sotatoimet Irania vastaan. Uhka ulottuu nyt laajalle Iranin ampuessa ohjuksia ja drooneja pitkin Lähi-itää ja jopa Eurooppaa. Sotatoimilla voi pitkittyessään olla arvaamattomia seurauksia, enkä tarkoita vain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lähi-itä on jo yksin öljyn vuoksi maailmantalouden keskuksia. Siksi vaikutukset tuntuvat myös ihmisten arjessa ja täällä Suomen taloudessa. Voi olla, että bensan hinta kallistuu ja arki muutenkin tulee ihmisille kalliimmaksi. Tällä voi olla vaikutuksia yrityksiin, työllisyyteen ja talouteen. Valitettavasti me olemme jo nyt Euroopan hännänhuippu, mitä tulee työttömyyteen. Kun maailmalla soditaan eikä talouteen tule vetoapua, niin oma tekeminen korostuu. Arvoisa pääministeri, kehysriiheen on vielä aikaa, mutta toimia voi ja pitääkin tehdä nyt. Kysynkin teiltä: kuinka hallituksenne arvioi Lähi-idän tapahtumien seurauksia Suomen taloudelle ja työllisyydelle [Puhemies koputtaa] sekä ennen kaikkea ihmisten arkeen?
Mikko Savola
KESKVaasan vaalipiiri