Arvoisa puhemies! Terve talous on hyvinvoinnin perusta, ja on tärkeää, että täällä aiheesta keskustellaan. Kerrataanpa tosiasiat: Suomi on velkaantunut yhtäjaksoisesti vuodesta 2008 lähtien. Sinä aikana kaikki puolueet tässä salissa ovat olleet hallitusvastuussa [Välihuutoja] — paitsi Liike Nyt — ja tämä osoittaa sen, että meidän ongelmat ovat pitkäaikaisia ja rakenteellisia. Tällä hetkellä taloustilanteen heikkouden selittää julkisen talouden osalta se, että korkomenot ovat voimakkaasti kasvaneet, sotemenot kasvavat, puolustusmenot kasvavat ja suhdannetilanne on heikko — kaikki ulkoisia tekijöitä. Nämä vappupuheet, mitä vasemmalta kuulee ennenaikaisesti, tai synkistely, joka on jatkuvaa viikosta toiseen, eivät tuo yhtään työpaikkaa Suomeen. [Välihuutoja] On selvää, että hallitus on tehnyt valtavasti, loppuun asti pitää tehdä lisää ja seuraavilla hallituksilla on valtava urakka edessään. Kysyn omistajaohjausministeri Strandilta, kun teillä on hyvä näkymä valtionyhtiöihin: [Puhemies koputtaa] miten te näette talouden kehityksen juuri tällä hetkellä? [Välihuutoja]
Ville Valkonen
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri