Arvoisa puhemies! Tämä on lisätalousarviokeskustelu ja käsittelyssä ovat vain tietyt kohdat, mutta siitä huolimatta en malta olla sanomatta, että tämä keskustelu on aika mielenkiintoista, kun puhutaan velasta. En ole kuullut vielä yhtään esitystä, miten vaikkapa nämä hyvinvointialueiden rahoitukset tai muut asiat, joita tässä lisätalousarviossa on, otettaisiin sieltä kehyksen sisältä, mutta sen sijaan on kritisoitu voimakkaasti sitä, että näin ei ole tehty. Ponsissa sen sijaan on lupailtu monenlaista. Tähän hyvinvointialueiden rahoitukseen haluaisin todeta, että ei ole kovin helppo meidän nykyisillä rahoitusmekanismeilla suunnata rahaa niihin käyttötarkoituksiin, joita me haluaisimme, ja tässä on etsitty kaikin mahdollisin keinoin mahdollisimman tehokas väline. Elikkä tuo 150 miljoonaa euroa on varhennettua rahaa, koska me tiedämme, että esimerkiksi kunnat ovat rahapulan vuoksi joutuneet jo useamman vuoden alibudjetoimaan sosiaali- ja terveydenhuollon menoja ja ikään kuin toivoneet, että ne voisivat saada palveluihinsa enemmän tehokkuutta ja vaikuttavuutta, mutta sitten kustannuksia on kuitenkin tullut ja rahoitusta on jouduttu lisäämään. Tämä raha ei ole näkynyt tänä vuonna vielä hyvinvointialueiden budjeteissa, mutta nyt tällä mekanismilla siitä siirretään 150 miljoonaa euroa hyvinvointialueille, ja sitä voi käyttää ihan niihin normaaleihin toimintoihin, mitä siellä tehdään: hoitojonojen purkuun ja siihen tavanomaiseen, valtionosuudella rahoitettuun kohdennukseen. Sitten tämä ikään kuin kertaluonteinen raha, joka ei siis jää sinne tuleviin kehyksiin, 350 miljoonaa, on enemmän tätä siirtymäkauden rahoitusta, mutta me tiedämme samalla, että kun niitä rahoja, joita nyt on ajateltu rahoitettavan normaalista valtionosuudesta, voidaankin nyt rahoittaa tällä siirtymärahoituksella, niin sieltä vapautuu rahaa hoitojonojen purkuun. Ja miksi tämä hoitojonojen purku tässä ajassa on niin äärimmäisen tärkeää? Siksi, että meillä on taustalla korona ja nämä jonot ovat kasvaneet, ja jos me emme niitä pura, niin se se vasta kalliiksi tulee. Me tiedämme, että sekä ennaltaehkäisy että varhainen sairauksien hoito on paljon edullisempaa kuin se, että me menemme kalliin erikoissairaanhoidon kautta, ja tämähän on koko tämän uudistuksen idea. Sitten tämä HUSin ja lasten sydänhoidon puoli: Siinä katsoimme aika tarkkaan, että mikä se tilanne on, ja kävi ilmi, että ministeriössä on kyllä rahaa tänne kehittämishankkeisiin, mutta tätäkään ei voi ihan normaalilla valtionosuudella hoitaa. Kuitenkin se 150 miljoonaa, mikä siellä on, ainakin täksi vuodeksi tuo sen rahan, mitä HUSin puoleltakin on toivottu — jos halutaan se niin kohdentaa. Sehän on sitten ikään kuin näiden hyvinvointialueiden omia päätöksiä, miten niitä kohdennetaan. Arvoisa puhemies! Sitten vielä yksi pieni asia, joka liittyy palkkatukeen ja sen sataprosenttisuuteen. Me ennen joulua otimme sen rahan pois budjetista, koska laki ei ollut valmis, [Puhemies koputtaa] mutta nyt se on, ja onneksi tuo sataprosenttinen tuki säilyy, koska se on kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville työttömille erittäin tärkeä.
Tarja Filatov
SDPHämeen vaalipiiri