Arvoisa puhemies! Työttömyyden hoidossa on tärkeää tunnistaa silloin, kun palveluita tarjotaan, kuljetaanko kohti työtä vai kuljetaanko ensin kohti työkykyä ja sen jälkeen kohti työtä. Tämä on ollut meille hankalaa meidän nykyisessä järjestelmässä, koska me olemme aina mitanneet vain suoria työllistymistuloksia. Silloin kun itse tein selvityshenkilöraporttia pitkäaikaistyöttömyyteen liittyen ja välityömarkkinoista, niin esitin, että me ottaisimme käyttöön tämmöisen niin sanotun RAVA-indeksin, joka on ikäihmisten kunnosta tuttu väline. Se ottaisi huomioon, miten kaukana ihminen on työmarkkinoista. Mielestäni on hyvä, että tässä raportissa valiokunta on tunnistanut nämä erot — siellä arvioidaan sitä, milloin haetaan niitä kovia työllistymistuloksia ja miten välineet toimivat tästä näkökulmasta, mutta siellä arvioidaan myös sitä, miten nämä pehmeämmät välineet vievät ihmistä kohti työmarkkinoita. Tässä huomataan se, että meillä ei ole näitä välineitä riittävästi. Niitä on erilaisissa kokeiluissa kehitetty, mutta niitä ei ole kunnolla valtakunnallisesti otettu käyttöön, ja mielestäni olisi tärkeää, että me ottaisimme huomioon myös tämän puolen. Samalla tavalla esimerkiksi sosiaaliturvakomitean työssä on otettu huomioon se, että työmarkkinatuesta on ikään kuin tullut yhteiskunnassamme vähän sellainen kaatoluokka. Siellä on niitä ihmisiä, jotka ovat siellä hakeakseen töitä ja jotka sieltä työllistyvät, mutta siellä on paljon myös niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet sinne, koska heidän ensisijainen sosiaaliturvansa on päättynyt. Vaikkapa esimerkiksi sairauspäivärahat ovat loppuneet, sen jälkeen ei ole ollut mitään muuta  sosiaaliturvan  muotoa ja ollaan päädytty työmarkkinatuelle. Seuraus on se, että työmarkkinatuella olevia ihmisiä pyritään työllistämään, mutta sairasta ei auta se, että häntä pyritään työllistämään, jos ei häntä ensin hoideta terveeksi ja kuntouteta työkykyiseksi. Nyt kun me muutamme meidän työvoimapalveluitamme siten, että vastuu siirtyy enemmän kunnille, mutta samanaikaisesti olemme siirtäneet sosiaali- ja terveyspalveluita hyvinvointialueille, niin tulevaisuuden menestyksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että me osaamme yhdistää sekä työvoimapalvelut että sosiaali- ja terveyspalvelut. Tästä esimerkiksi OECD osoittaa hyvin tutkimuksellansa, että Suomessa on poikkeuksellisen paljon työttömiä ihmisiä, joiden työn saamisen esteenä on terveys. Silloinkin kun me mietimme kannusteita, minkälaista kannustinpolitiikkaa me teemme tai vaikkapa minkälaista sosiaaliturvapolitiikkaa me teemme, on tärkeää tunnistaa, että työttömissä on hyvin erilaisia ihmisiä. Sen vuoksi olisi ehkä syytä miettiä, että jos me yhdistämme sosiaaliturvaa, niin me rakentaisimme mallin, jossa palvelut tulevat ensisijaisesti sen ihmisen tarpeen mukaan ja sosiaaliturva on yhteinen, koska nyt meillä on niinpäin, että ihminen saa palvelut sen mukaan, minkä sosiaaliturvan piirissä hän on.