Paula Risikko
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tavoitteena on eduskunnan ja ministeriöiden valmisteluun ja päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamisen läpinäkyvyyden parantaminen ja sitä kautta kansalaisten luottamuksen vahvistaminen. Lisäksi lailla pyritään edistämään hyvien edunvalvontakäytäntöjen muodostumista. Kysymyksessä on siis avoimuusrekisteri, joka tulee nyt sitten Suomeen. Tämän avoimuusrekisterin syntysanat on lausuttu varmasti monessa muussakin paikassa, mutta kyllä ne on lausuttu myös täällä eduskunnassa ollessani puhemiehenä. Nimittäin puhemiehenä käynnistin parlamentaarisen ryhmän valmistelemaan avoimuusrekisterin tuloa tänne meidän maahamme. Tahtotila parlamentaarisella ryhmällä oli aivan selkeä: haluttiin avoimuutta lisätä ja haluttiin ottaa mallia muista maista. Meillähän oli tällainen tutkimushanke siinä ohella, jolloinka saatiin selville, minkälaisia käytäntöjä Euroopan muissa maissa ja Euroopan parlamentissa on, ja niistä kaikkia hyviä aineksia sitten otettiin ja tehtiin jo sellainen pohjaesitys siitä, mikä avoimuusrekisterin laajuus sitten olisi. Mielestäni valiokunta on tehnyt hyvää työtä siinä, että on ensin lähdetty siitä, että ministeriöt ja eduskunta olisivat se laajuus, keitä tämä koskee. Totta kai voidaan sitten näistä saada kokemusta. Aivan niin kuin tuossa edustaja, valiokunnan puheenjohtaja Meri totesi, niin siellä on lausumakin, että selvitetään. Mutta on erittäin hyvä, että otetaan maltillisesti askeleita ja tehdään tästä hyvä, koska tällähän on nimenomaan hyvä tarkoitus. Otetaan mallia myös muista maista, miten ne ovat kehittyneet, ja tehdään tästä maailman paras avoimuusrekisteri. Tärkeäähän tässä on se, että kansalaiset eduskuntaan tullessaan eivät pelkää, että nyt he joutuvat johonkin rekisteriin — eivät missään nimessä. Tällainen kansalaisten vaikuttaminen on tämänkin jälkeen sallittua ja erittäin toivottavaa. Avoimuusrekisteri on hieno asia, ja olen ylpeä siitä, että olen voinut olla tätä käynnistämässä. — Kiitos.

Paula Risikko — 21.02.2023 | Paljon Puhetta