Paula Risikko
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tänään keskustelemme täällä mietinnöstä vammaispalveluista. Sattuneesta syystä, kun itse olen paljon tehnyt vammaisten henkilöitten kanssa yhteistyötä, koen hyvin tärkeänä heidän asemansa pitämisen hyvänä täällä yhteiskunnassa ja tasavertaisena ja oikeudenmukaisena. Ja tietysti vielä olen hyvin paljon tutustunut heidän elämäänsä, tietysti monestakin syystä, mutta silloin aikoinansa ministerinä sain olla heidän kanssaan tekemässä henkilökohtaisen avun järjestelmää, jota oli varmasti kolmisentoista vuotta yritetty, ja sitten se viimein saatiin. Kiitos siitä kuuluu vammaisjärjestöille, että he jaksoivat meitä evästää, Kalle Könkkölä yhtenä heistä. Hän teki suuren työn silloin, kun hän paljon tätä henkilökohtaisen avun järjestelmää toi esille. No se saatiin silloin, ja nyt ollaan sitten siinä vaiheessa, kun tätä kehitysvammalakia ja vammaispalvelulakia on yritetty yhdistää monessakin eri vaiheessa, että täällä nyt ollaan sitten keskustelemassa tästä vammaispalvelulain uudistuksesta. Ja täytyy sanoa, että tässä on paljon hyvää — haluan ensiksikin todeta sen, että tässä on paljon hyvää. Tässä on paljon sellaisia epäkohtia, mitä on jäänyt lakeihin, ja niitä on nyt korjattu, ja kun on yhdistetty lakeja, niin sehän vaikuttaa tietysti siihen, että sitä yhteensovittamista sitten kyllä riittää. Kiitän myöskin valiokuntaa siitä, että niin vahvasti otitte tästä kiinni, että sitä ei päästetty läpi käsien ihan kuinka vain, vaan että siinä todella käytettiin aikaa. Mutta nyt kun tätä mietintöä sitten katsoin, niin minä mielelläni haluaisin kuulla — kun täällä on valiokunnan jäseniä, valitettavasti valiokunnan puheenjohtaja joutui poistumaan — ihan niistä muutamista kohdista, mistä on tullut palautettakin. En nyt kaikkia niitä tästä nosta, koska ei ole aikaakaan. Mutta kysyisin tuosta, arvoisat valiokunnan jäsenet, että kakkospykälän soveltamisala laajenee entisestään, koska siellä mainitaan uusi termi ”sosiaalinen vamma”. Kun esimerkiksi perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota lausunnossaan siihen, ettei oikein hahmotu, keitä tämä koskee, niin olisiko mahdollista saada nyt selvitys, että mikä tämä on tämä ”sosiaalinen vamma”? Keitä tämä laki nyt koskee, jos on ”sosiaalinen vamma”? No sitten se, mikä minua täällä huolestuttaa myös, on tämä uusi linjaus valiokunnalle, että kirjoitetaan uusi pykälä työtoiminnasta, joka koskee vain kehitysvammaisia eikä muita. Kyllä se on tärkeää, että työtoiminta koskee myös muita. Se ei ole yhdenvertaista, jos se koskee vain kehitysvammaisia. Tämähän on hyvä asia, jos se koskee kehitysvammaisia, mutta eihän se ole hyvä asia, jos ei se koske muita. Tämä sääntely on vastoin lain omia tavoitteita, koska eihän ole haluttu diagnoosipohjaista lakia, mutta tässä tämä pykälä tulee diagnoosipohjaiseksi. No sitten otan vielä yhden kohdan täältä, tai oikeastaan kaksi kohtaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ohjaa lausumallaan lainsäätäjää käyttämään muita kuin hankintalain mukaisia menettelyjä vain autistien ja kehitysvammaisten kohdalla. Täällä on nimittäin tällainen kappale: ”Valiokunta kiinnittää huomiota myös vammaispalvelujen hankintaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että hyvinvointialueet käyttävät kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden elämänmittaisia, välttämättömiä palveluita järjestäessään ensisijaisesti ulkoisten sopimuskumppanien kanssa kestäviä järjestämistapoja, kuten henkilökohtainen budjetointi, yksilöllinen maksusitoumus tai palveluseteli. Jos palvelujen hankinnassa käytetään kilpailutusmenettelyä, tulee valiokunnan näkemyksen mukaan kiinnittää huomiota Euroopan unionin sosiaalisen perusoikeuskirjan säännöksiin hyvään hallintoon kuuluvista hallintomenettelyllisistä oikeuksista.” Minä vaan mietin sitä, että eihän se nyt ole mitenkään yhdenvertaista, jos tämä kappale koskisi vain autismin kirjon henkilöitä ja kehitysvammaisia. No sitten vielä yksi asia, mikä on nyt ihan pakko nostaa esille, on se, että kun valtiovarainministeriö kiinnitti huomiota vaikutusarviointiin ja kustannusarvioihin, kun ne eivät oikein osu kohdallensa, niin miten tämä kustannusten arviointi loppupeleissä sitten tehtiin? Nythän tämä laki lisäsi kustannuksia tässä loppuvaiheessa, niin saittehan te lisää valtiovarainministeriöstä ja hallitukselta tähän rahaa, koska eihän kannata tehdä sellaista lakia, johon ei ole rahaa? Luotan siihen, että olette hoitaneet hyvin homman. — Kiitos.

Paula Risikko — 21.02.2023 | Paljon Puhetta