Paula Risikko
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Jäin oikein kuuntelemaan tätä lakiesityksen käsittelyä täällä, koska pidän tätä todella hyvänä, jos ajattelee, että tässä on kysymyksessä pitkään työttömänä olleiden tilanne ja sitten toisaalta järjestötoimintojen jatkuvuus. Me tarvitaan järjestöjä tuottamaan palveluja mutta me tarvitaan sinne tietysti työntekijöitä. Kuinka tärkeä tämä palkkatuki onkaan niille henkilöille, jotka eivät muuten työllistyisi esimerkiksi osatyökykyisyyden, sairauden tai jonkun muun syyn vuoksi. Siitä syystä palkkatuki on todella tärkeä. On hienoa, että järjestöt toivat meille tänne viestiä, ja se viesti kuultiin, ja valiokunnalle suuri kiitos tietysti siitä, että asia otettiin vakavasti. Minuunkin oltiin tästä monesti yhteydessä, ja välitin sitä viestiä — en itse ole tuossa valiokunnassa, työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunnassa, mutta välitin myöskin sinne viestiä. Tässä edustaja Mäkisalo-Ropponen nosti esiin vammaisten työllistymisen. Tämä jos mikä on juuri niitä keinoja, joilla me saadaan vammaisten työllistymistä lisättyä, ja toisaalta niin, että he saavat mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Samoin osatyökykyiset ja pitkään työttömänä olleet voivat näin osoittaa sen, että he kykenevät olemaan erilaisissa tehtävissä, ja mahdollisesti tämä tukityöllistäminen auttaa sitten siinä, että he pääsevät työmarkkinoille. Me tarvitaan välityömarkkinoita ja me tarvitaan tietysti paljon osatyökykyisten ja pitkään työttömänä olleiden tukemista. Jos tämä epäkohta olisi tänne jäänyt, se olisi ollut kyllä katastrofaalista ennen kaikkea ihmisten näkökulmasta mutta myöskin järjestöjen toiminnan näkökulmasta. Tällä hetkellä hyvin monet järjestöt tekevät sitä työtä, mikä muilta jää tekemättä, elikkä siitäkin syystä tätä nyt tarvitaan. Tämä oli mielestäni osoitus siitä, että eduskunta toimii silloin, kun on sen aika. Meidän pitäisi kuulla niitä maan hiljaisia enemmänkin. — Kiitos. [Jukka Gustafsson: Hyvä puheenvuoro!]

Paula Risikko — 17.02.2023 | Paljon Puhetta