Herra puhemies! Kiitoksia kannustavista puheenvuoroista. Tässä yhteydessä on mieluisaa taas nähdä, kuinka alleviivaamme meille yhteisiä asioita. Vapaaehtoinen maanpuolustuskenttä on meidän yhteinen kenttä. Siihen sopii tulla tuolta eduskunnan vasemmasta reunasta aina oikeaan reunaan ja puolueiden ulkopuoleltakin. Se on yhteistä tekemistä. Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta MPK:n puolella on budjetin näkökulmasta tällä hetkellä noin 10 miljoonan euron kokoinen toimintameno tärkeään asiaan, joka tavoittaa ihmisiä lähes vauvasta vaariin, Hangosta aina Lapin pohjoisimpiin osiin saakka. On tärkeää juuri sen takia joustavoittaa tätä hallinnollista rakennetta, joka MPK:n rahoituksessa nyt estää käytännössä valtionavun käyttämistä koko MPK:n toimintaan, joka ulottuu aina myös erilaisiin hankintoihin ja toimintaan. Sen takia tämän lakialoitteen tein. Toivon, että tämä saa puolustusvaliokunnassa asian painoarvon ansaitseman käsittelyn, ja jos tämä ei vielä korjaannu tällä kaudella, niin toivottavasti se tulee seuraavan eduskunnan toimesta ja hallituksen toimesta vietyä maaliin, koska uskon, että tälle on laaja tarve. Tätä samaa tarvetta näemme puolustusvaliokunnassa puolueesta ja hallitusasetelmasta riippumatta. — Kiitos.
Mika Kari
SDPHämeen vaalipiiri