Pia Hiltunen
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Suomen koulutusjärjestelmä on ollut kansainvälinen menestystarina, OECD-maiden vertailussa olimme pitkään osaamisen kärkeä, ja koulutus on ollut keskeinen syy myös taloutemme, demokratiamme ja hyvinvointimme vahvuudelle. Viime vuosikymmeninä suunta on kuitenkin valitettavasti muuttunut: Ikäluokat pienenevät, alueellinen eriytyminen kasvaa, ja koulutustaso ei enää nouse samaa tahtia kuin verrokkimaissa. Samaan aikaan julkisen talouden paineet ovat kohdistuneet juuri koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Koulutus ei kuitenkaan ole menoerä, vaan investointi. Jokainen euro sinne varhaisiin vuosiin, laadukkaaseen perusopetukseen ja saavutettavaan toisen asteen koulutukseen, maksaa kyllä itsensä takaisin parempana työllisyytenä, tuottavuutena ja hyvinvointina. Jos haluamme vahvistaa Suomen kasvua ja kestävyyttä, meidän on palautettava koulutuspolitiikan pitkäjänteisyys, ennakoitava rahoitus, osaava henkilöstö ja koulutuksellinen tasa-arvo koko maassa, ja tähän myös tähtään tällä tekemälläni lakialoitteella.