Pia Hiltunen
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! En malta olla vielä ottamatta puheenvuoroa tähän loppuun ja nostamatta tämän sosioekonomisen taustan ja lapsiperheköyhyyden merkityksen oppimistuloksiin liittyen, kun näitä oppimistuloksia ei voi tarkastella irrallaan lasten ja nuorten arjesta: OECD:n Pisa-tulokset osoittavat selvästi, että sosioekonominen tausta vaikuttaa osaamiseen ja se on Suomessa entisestään kasvanut. Samaan aikaan lapsiperheköyhyys on lisääntynyt, ja yhä useampi lapsi elää perheessä, jossa toimeentulo on epävarmaa, harrastusmahdollisuudet rajalliset ja tulevaisuudennäkymät hiukan sumuiset. Tämä näkyy kouluissa keskittymisvaikeuksina, oppimiseroina ja heikompana koulumotivaationa. Koulu ei tietenkään yksin voi ratkaista köyhyyttä, mutta se voi joko kaventaa tai kasvattaa eroja, ja siihen näillä oppimateriaaleilla on myös merkityksensä. Ja siksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste, maksuton toinen aste, riittävä oppimisen tuki ja oppilashuollon resurssit ovat myös lisäksi ratkaisevassa asemassa. Jos me hyväksymme sen, että tausta määrittää liikaa tulevaisuutta, me hyväksymme samalla osaamispohjamme rapautumisen. Itse ajattelen, että sivistysvaltion tehtävä on varmistaa, että jokaisella lapsella on aito mahdollisuus onnistua riippumatta perheen asuinpaikasta tai tulotasosta.