Pia Hiltunen
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Esittelen lakialoitteeni laiksi oppivelvollisuuslain muuttamisesta. Oppivelvollisuuslain mukaan jokaisella oppivelvollisella on oikeus maksuttomiin oppimateriaaleihin. Laki ei kuitenkaan tällä hetkellä määrittele, millaisia laatuvaatimuksia näille materiaaleille tulee asettaa, eikä sitä, kuinka laajasti oppimateriaaleja on tarjottava oppilaille. Käytännössä tämä on johtanut tilanteisiin, joissa koulutuksen järjestäjät ovat korvanneet ammattikustantajien tuottamat oppimateriaalit esimerkiksi itse laadituilla tai satunnaisesti koottavilla sisällöillä. Tämä saattaa heikentää opetuksen laatua, yhdenvertaisuutta ja oppilaiden mahdollisuuksia omaksua opetettava aineisto. Laadukkaat, ammattimaisesti tuotetut oppimateriaalit ovat opetuksen keskeinen perusta. Ne perustuvat asiantuntijatyöhön, tutkimukseen, pedagogiseen suunnitteluun sekä oppilaan oppimisen tueksi kehitettyihin rakenteisiin. Tällaiset materiaalit myös edistävät opettajien työn yhdenmukaisuutta, helpottavat opetuksen suunnittelua ja takaavat koulutuksen sisällöllisen tasa-arvon koko maassa. Suomen oppimistulokset ovat heikentyneet merkittävästi viime vuosien Pisa-tutkimuksissa. Etenkin alueellinen ja koulukohtainen eriytyminen ovat kasvaneet, mikä uhkaa koulutuksellisen tasa-arvon perustaa. Yksi keskeinen keino oppimistulosten parantamiseen on varmistaa, että kaikilla oppilailla on käytössään laadukkaat ja pedagogisesti laaditut opetussuunnitelman mukaiset oppimateriaalit riippumatta siitä, missä koulussa tai kunnassa he opiskelevat. Tällä lakiehdotuksella varmistetaan, että kaikki oppivelvolliset saavat opetuksensa tueksi ammattimaisesti laaditut ja kustannetut oppimateriaalit maksutta ja opetussuunnitelman mukaisesti. Ehdotus vahvistaa opetuksen laatua, parantaa oppimistuloksia ja edistää koulutuksellista yhdenvertaisuutta eri alueiden ja koulujen välillä. Puhemies! Esitän, että lisätään oppivelvollisuuslakiin uusi 6 a § seuraavasti: ”Oppivelvollisella on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen, jonka tueksi käytettävät oppimateriaalit ovat sisällöllisesti, rakenteellisesti ja pedagogisesti tarkoituksenmukaisesti laadittuja ja ammattimaisesti kustannettuja. Ammattimaisesti kustannetulla oppimateriaalilla tarkoitetaan oppimateriaalia, joka on julkaistu oppimateriaalien tuottamiseen erikoistuneen kustantajan tai muun vastaavan toimijan toimesta ja joka täyttää laatuvaatimukset opetuksen sisällön, saavutettavuuden ja oppimista tukevien menetelmien osalta. Koulutuksen järjestäjän on varmistettava, että oppivelvollisella on käytössään maksutta tämä pykälä huomioon ottaen laaditut oppimateriaalit.” — Kiitos.