Mira Nieminen
Mira Nieminen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Tänään tarkastelemme kokonaisuutta, joka liittyy viranomaisprosessien modernisointiin ja erityisesti sähköisen tiedoksiannon käyttöönottoon. Kyseessä on laaja hallinnollinen kehityssuunta, joka pyrkii vastaamaan digitalisoituvan yhteiskunnan tarpeisiin ja siihen, miten ihmiset asioivat viranomaisten kanssa. Nyt ehdotetun lainsäädännön keskeisenä ajatuksena on, että täysi-ikäiselle henkilölle avataan jatkossa tietyin poikkeuksin viranomaisaloitteisesti Suomi.fi-viestinvälityspalvelutili. Tämä tarkoittaa, että vanhan perinteisen postilaatikon sijaan tieto tavoittaa sähköisen palveluluukun kautta. Sähköisen kanavan käyttö nopeuttaa tiedon välittämistä, vähentää hallinnollista rasitetta sekä parantaa tiedon perille toimittamisen luotettavuutta. On huomioitava, että oikeus paperipostiin kuitenkin säilyy, mikäli henkilö ei käytä sähköisiä palveluita tai kokee edelleen, että palvelu tuntuu haasteelliselta käyttää. Arvoisa puhemies! Monissa viranomaistehtävissä, kuten hallinnollisissa päätöksissä, ilmoituksissa ja määräaikojen käynnistymisissä on tiedoksiannon oikea-aikaisuus keskeinen osa oikeusturvaa. Sähköinen järjestelmä mahdollistaa sen, että viestit tavoittavat vastaanottajan useimmiten reaaliaikaisesti ja niihin voidaan palata milloin tahansa. Sähköisen tiedoksiannon keskeinen tavoite on parantaa tiedonkulkua ja vähentää näitä viiveitä. Sähköinen viesti on perillä saman tien, kun viranomainen painaa lähetä-nappia. Ei enää monen päivän viiveitä ja odottamista, postiluukun vahtimista tai epävarmuutta, onko posti hukkunut matkalla. Sähköiset palvelut vähentävät epäselvyyksiä ja tarjoavat läpinäkyvyyttä aikaleimojen ja lokitietojen kautta. Arvoisa puhemies! Sähköinen tiedoksianto tuo hyötyä myös viranomaisen omaan toimintaan, missä postituksen väheneminen, palautuneiden kirjeiden käsittelyn keventyminen ja automatisoitujen prosessien käyttöönotto vapauttavat työaikaa ydintehtäviin ja säästävät kustannuksissa monilla tavoin. Nämä hyödyt koskevat useita viranomaistahoja ja niiden joukossa myös poliisia. Itse olen työn kautta kokenut, että palvelu on ollut hyvä ja sujuva, kun tieto on tästä molemminpuolista. Poliisin työn näkökulmasta tiedoksiannot voivat liittyä esimerkiksi lupa-asioihin, kuulemistilaisuuksiin, rikosasioiden käsittelyvaiheisiin tai muihin viranomaisilta kansalaisille toimitettaviin ilmoituksiin tai päätöksiin. Poliisin toiminnan kautta voidaan korostaa etenkin nopeutta, josta usein tulee palautetta. Sähköinen tiedoksianto nopeuttaa siis prosesseja, joissa aikarajat ovat tiukkoja ja joissa viiveet voivat haitata jatkokäsittelyä. Kun manuaalisia toimenpiteitä vähennetään, se voi vapauttaa poliisin henkilöstöresurssia tehtäviin, joissa inhimillinen harkinta ja kohtaaminen on välttämätöntä. Myös viranomaisten välinen yhteistyö paranee, kun käytetään yhdenmukaisia sähköisiä järjestelmiä, jotka parantavat tiedonvaihtoa ja sujuvoittavat kokonaistoimintaa. Arvoisa puhemies! Sähköiset järjestelmät ja digitalisaatio ovat tätä aikaa ja osa kehityssuuntaamme. Tekniset laitteet kehittyvät, ja niiden käyttäjät lisääntyvät. Samalla on muistettava niitä käyttäjäryhmiä, jotka eivät pysty: heillä ei ole riittäviä digitaitoja tai kykyä tai laitteita sähköisten palveluiden käyttöön ja viestien vastaanottamiseen. Yhteiskunnan on turvattava myös heidän viestien tiedoksisaannista. Siksi on tärkeää tarkastella uudistuksen haasteita. Kaikki eivät ole digivalmiuksiltaan samalla viivalla. Ikääntyminen, toimintarajoitteet, puutteelliset laitteet, heikko lukutaito tai monimutkaiseksi koetut sähköiset palvelut voivat rajoittaa mahdollisuuksia hyödyntää näitä järjestelmiä. Jotta palvelu olisi yhdenvertaisesti saavutettavissa, rinnalle tarvitaan erilaisia tukitoimia. Yleisesti käytettyjä ratkaisuja ovat esimerkiksi selko- ja monikieliset ohjeet, ohjattavat asiointipisteet, valtuutuspalvelut, vaihtoehtoisten tiedoksiantokanavien mahdollistaminen sekä palvelujen käyttöliittymien selkeyttäminen. On myös hyvä turvata ihmisten tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, milloin käyttäjä on siirtymässä digipalveluiden piiriin, ja antaa hänelle mahdollisuus reagoida palvelun käyttöönottamiseen itse. Heräteviestit näistä pitäisi tulla siksi myös aina vaihtoehtoisesti tekstiviestein ja sähköposteilla, kuten jo nyt monissa palveluissa esimerkiksi terveydenhuollon puolella tapahtuu varattujen aikojen suhteen. Näillä toimilla voidaan tukea niitä, joille sähköinen asiointi ei ole ensisijainen vaihtoehto, ja kaikessa digitalisaatiossa tuleekin huomioida ihmisten erilaisia tarpeita muutoksissa. — Kiitos.