Juha Mäenpää
Juha Mäenpää
PSVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Minä päätin tänne tullessani, kun keskustelin myös muutamien keskustalaisten kanssa, että me emme toisiamme täällä parjaa, mutta hiukan henkilökohtaisesti loukkaannuin tästä, että edustaja Kettunen aloitti täällä tämmöisen lapsellisen puheen, jota edustaja Mehtälä jatkoi — hävetkää. Haluan kiittää keskustan Hoskosta ja Lintilää käytetyistä puheenvuoroista, joissa ymmärrettiin asian edellyttämällä tavalla, että me yritämme täällä yhdessä rakentaa sitä. Edustaja Savola ja Siponen kohtuullisesti ymmärsivät, mutta pakko oli kuittailla. Minä kuittaan nyt saman verran takaisin: Te jätitte tyhjän paperin hallitusneuvotteluissa. Teillä ei ollut siellä mitään. Me ehkä olisimme tarvinneet teitä siellä tämän asian edistämiseksi. Te saatatte tarvita jatkossa meitä. Muistakaa se. Vuonna 2000 tämä asia on päätetty eduskunnassa. Silloin maassamme oli presidenttinä Tarja Halonen, pääministerinä oli Lipponen, ulkoministerinä oli Tuomioja, ja varapuheenjohtajana valiokunnassa oli Kiljunen, joka esitti, että turve ei ole uusiutuvaa. Tätä kannatti Tuija Brax, ja siitä äänestettiin. Äänet menivät tasan. Siis äänestettiin biologisesta faktasta, ideologisesti. Äänten mennessä tasan arpa tai kolikko ratkaisi sen, että turve ei ole uusiutuvaa. [Perussuomalaisten ryhmästä: Karmeaa! — Uskomatonta!] Meidän pitää tämä korjata välittömästi. — Kiitoksia.