Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että tämä keskustelu nyt käydään, siitä pääministerille kiitos, mutta mitään uutta esitettäväähän tässä pääministerin alun puheenvuorossa emme saaneet. Sen sijaan tämän keskustelun sosiaali- ja terveyspoliittisesti merkittävin uutinen oli tämä, mitä edustaja Räsänen kertoi, että hallituksen sisältä todella vastustetaan muun muassa tätä alkoholin kotiinkuljetusta. Toivon, että muukin hallitus tähän yhtyy ja vähennetään näitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuspaineita. Se, mikä tässä keskustelussa nyt on valitettavan epärehellistä, on se, että meillähän tämä palvelutarve koko ajan kasvaa — taisi sen Östman tässä edellä sanoa. Pelkästään, arvoisa pääministeri, teidän hallituskautenne aikana yli 80-vuotiaiden määrä Suomessa suhteessa aikaisempaan on kasvanut kymmenillätuhansilla. Ymmärrämme sen, että hoivan tarve kasvaa, joten kyllä kulutkin kasvavat. Ja jos nyt on näin, että tämä on se pääasiallinen sopeutuskohde, niin sehän tarkoittaa silloin sitä, että sitä hoivaa eivät kaikki kerta kaikkiaan saa, ja vieläpä tietyillä alueilla, nyt kun ette suostu korjaamaan näitä diagnostiikkavirheitä, sitä hoivaa saa entistä huonommin. Se ei lohduta yhtään sitä ikäihmistä, joka siellä muistisairaana odottaa kotona hoivapaikkaa, että [Puhemies koputtaa] keskimäärin menee hyvin. Voisitteko nyt korjata nämä alueiden väliset eriarvoisuudet? [Ben Zyskowicz: Ja mitäs uutta edustaja Honkonen esitti, jos Orpo ei esittänyt mitään?]
Petri Honkonen
KESKKeski-Suomen vaalipiiri