Arvoisa puhemies! Oppositio syyttää kovasti Orpon hallitusta näistä hoivajonoista, mutta unohdetaan kertoa taustalla olevat faktat, muun muassa se, että yli 75-vuotiaiden määrä on kasvanut viime vuosina melkein 20 prosentilla. Se on totta, että hoivapaikkojen kattavuus ei ole kasvanut samaa tahtia, mutta toisaalta sekään ei ole yksin tämän hallituksen syy. Edellinen hallitus ja sitä edellinen, itse asiassa kaikki hallitukset 2000-luvulla ovat pyrkineet pois tästä hoivakotiajattelusta siirtämällä painopisteen kotihoitoon. Opposition kritiikissä on totta myös se, että jonotusajat ovat liian pitkät. Se on meidän kaikkien yhteinen huoli. Mutta tämäkään ei ole uusi ongelma, joka on syntynyt tällä kaudella, [Suna Kymäläinen: Kahdesta viikosta kolmeen viikkoon!] vaan väestön nopean ikääntymisen ja rakenteellisten haasteiden seuraus. Siksi se on meidän yhteinen ongelma, joka meidän tulee yhdessä ratkaista.
Peter Östman
KDVaasan vaalipiiri