Arvoisa herra puhemies, arvoisa ulkoministeri ja hyvät kansanedustajat! Ulkoasiainvaliokunta käsitteli valtioneuvoston selonteon Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan EU:n sotilaalliseen EUMAM-avustusoperaatioon. Puolustusvaliokunta antoi lisäksi selonteosta lausunnon. Ulkoasiainvaliokunta piti yksimielisesti Suomen osallistumista tähän operaatioon perusteltuna. EUMAM-operaatiolla EU vastaa Ukrainan pyyntöön saada apua asevoimiensa kouluttamiseksi. Operaation tarjoamalla koulutuksella vastataan Ukrainan asevoimien kriittisiin tarpeisiin. Tavoitteena on lisätä Ukrainan asevoimien sotilaallista kyvykkyyttä ja siten tukea Ukrainaa suvereniteettinsa ja alueellisen koskemattomuutensa puolustamisessa sekä siviiliväestönsä suojelemisessa. Valiokunta piti mietinnössään keskeisen tärkeänä, että EU jatkaa päättäväistä tukeaan Ukrainalle auttaakseen sitä käyttämään sille kuuluvaa oikeutta puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan ja puolustamaan alueellista koskemattomuuttaan ja suvereniteettiaan. Valiokunta korosti lisäksi, että Suomen tulee yhtä lailla sekä kahdenvälisesti että osana EU:ta jatkaa laaja-alaista tukeaan Ukrainalle, mukaan lukien puolustusmateriaalituki. Sotilaallisen, humanitaarisen ja muun tuen jatkaminen Ukrainalle on välttämätöntä Ukrainan suvereniteetin turvaamiseksi. Valiokunta on kuluneen vuoden aikana käsitellyt ja tukenut Ukrainalle annettuja puolustustarvikepaketteja. Valiokunta piti hyvinä saamiaan tietoja siitä, että EUMAM-operaatiossa annettavan koulutuksen osana Suomi valmistautuu luovuttamaan koulutettaville ukrainalaisille henkilökohtaista ja joukkokohtaista materiaalia sekä asemateriaalia. Materiaalin luovutuksista tehdään aiempien Ukrainalle annettujen puolustusmateriaalipakettien kaltaiset erilliset päätökset. Arvoisa herra puhemies! Käsitellessään tätä selontekoa valiokunta käsitteli myös niitä laajempia seurauksia, joita Venäjän noin vuosi sitten käynnistämällä täysimittaisella hyökkäyksellä Ukrainaan on ollut. Venäjän hyökkäyssota rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta. Tämä on johtanut valtavaan humanitaariseen kriisiin. Venäjän hyökkäyssodan vuoksi yli 14 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja noin 18 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua. Kuten valiokunta muistuttaa mietinnössään, on myös tärkeää, että Suomi osana kansainvälistä yhteisöä osallistuu toimiin Venäjän ja sen edustajien saattamiseksi vastuuseen laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta sekä sen vaikutuksista ja seurauksista. Arvoisa puhemies! Valiokunta piti tätä selontekoa käsitellessään hyvin tärkeänä sitä, että Suomi on mukana EUMAM-operaatiossa. Operaatioon osallistuu 24 jäsenmaata. Osallistumista voidaan pitää merkittävänä Suomen ja EU:n tuen osoituksena Ukrainalle ja sen asevoimille. Valiokunta näki myös puolustusvaliokunnan tavoin, että Suomen rooli kouluttamisessa voi olla hyvinkin merkittävä. Ukrainassa koulutetaan erityisesti asevelvollisia, ja Suomen asevelvollisuusjärjestelmän kautta saavutettu osaamispohja antaa koulutustehtäviin osallistuvalle kantahenkilökunnalle ja reserviläisille erinomaiset valmiudet tehokkaaseen koulutukseen. Kuten aluksi totesin, ulkoasiainvaliokunta oli asiassa yksimielinen, niin kuin muissakin Ukrainan tukemiseen liittyvissä asioissa. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.
Jussi Halla-aho
PSHelsingin vaalipiiri