Tarja Filatov
Tarja Filatov
SDPHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä siihen, mitä edustaja Niemi tässä edellä totesi tästä rahoituksesta. Sitran hallintoneuvosto todellakin päätti joulukuussa 2019 tästä 100 miljoonan euron kertaluonteisesta panostuksesta yliopistojen pääomittamiseen. Se toteutettiin portaittain sillä tavalla, että se ei tullut yhtenä vuotena vaan useampana vuotena, ja sen Sitra kyllä kesti. Mutta kun Sitran toiminta perustuu hyvin pitkälle osakekurssien tulokseen, niin me emme tiedä, millaisessa maailmassa me elämme, ja kannattaa miettiä tarkkaan se, minkälaista keskustelua tästä rahoituksesta käydään, koska ei ikään kuin pidä syödä sitä kokonaisuutta pois. Mutta tämä päätös, mikä tähän mennessä on tehty, oli mielestäni ihan kestävä. Ja sitten mitä tulee tähän demokratiaan, niin siitä haluaisin todeta edustaja Kinnuselle — joka poistui jo — että Sitra esimerkiksi tuotti hyvinvointialueille tällaisia, täytyy sanoa, edustuksellista demokratiaa täydentäviä malleja, joita voitaisiin ottaa käyttöön kansalaisdemokratian lisäämisessä, ja jotkut hyvinvointialueet niitä pohtivatkin, kun rakentavat tätä omaa malliansa. Sitralla on ollut hankkeita hyvinvointialueiden kanssa demokratian lisäämiseksi. Minusta se on äärimmäisen tärkeää, ja uskon, että se on myös vaikuttavaa, koska vielä nämä hyvinvointialueet ovat kansalaisille vähän vieraita, ei tiedetä, mitä siellä oikein tapahtuu. Nekin, jotka ovat tottuneet vaikuttamaan asioihin, joutuvat löytämään uudet kanavat vaikuttaakseen, puhumattakaan tavallisista kansalaisista, niin että on äärimmäisen tärkeää, että me pystymme sillä tasolla luomaan sellaisia foorumeita, joissa ihmiset, järjestöt ja toimijat pääsevät jo ennalta mukaan vaikuttamaan siihen, minkälaisia päätöksiä hyvinvointialueilla tehdään.

Tarja Filatov — 02.02.2023 | Paljon Puhetta