Arvoisa puhemies! Haluaisin vastata tähän ministerin kritiikkiin siitä, että mainitsimme ryhmäpuheessamme joustot. Ehkä lähtökohtainen ajatushan on siis sellainen, että joustot ovat olleet mukana suomalaisessa ilmastopolitiikan järjestelmässä pidempään, mutta on hyvin eri asia käyttää niitä silloin, kun on pakko, kun esimerkiksi pitäisi saada viimeinen osuus toteutettua, se olisi erittäin kallista kansantaloudelle tai se olisi hyvin epäoikeudenmukaista suomalaisille, kuin silloin, että joustoja käytetään keppihevosena sille, että ei tarvitse itse tehdä mitään. Tästä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta näkee hyvin, että vaikka me toteutettaisiin kaikki lisätoimet, joita hallitus on sinne linjannut — vaikka ne kaikki, joista siis edelleenkään valtaosalle ei löydy tosiaan minkäänlaisia määrärahoja — vaikka ne kaikki toteutuisivat, me ei silti välttämättä saavuteta niitä tavoitteita, joihin me ollaan kansallisesti sitouduttu ja jotka me ollaan yhdessä EU:ssa käyty sopimassa. Sen takia toivoisin, että kun meillä on järjestelmä, niin ensisijaisesti pyritään vahvistamaan nieluja ja pyritään tekemään päästövähennyksiä ja sen jälkeen, jos ei mitään muuta keksitä, turvaudutaan niihin joustoihin.
Pinja Perholehto
SDPUudenmaan vaalipiiri