Arvoisa puhemies! Tasa-arvoa voi pohtia monesta näkökulmasta, olipa sitten kyse etnisestä, taloudellisesta, sosiaalisesta, koulutuksellisesta tai muusta tasa-arvosta, ja usein on niin, että jos itse on sillä etuoikeutetulla puolella, niin ei aina huomaa tasa-arvon puutetta. Siksi on tärkeää, että arvioimme ikään kuin eduskuntana sitä, mitkä ovat tasa-arvon ydinongelmia. Ja kannattaa muistaa, kun niitä ratkaisuja etsitään, että tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä vaan se mahdollistaa jokaisen yksilön voimavarojen täysimääräisen käytön niin ihmisen itsensä kuin koko yhteiskunnan hyväksi — elikkä me hyödymme yhteiskuntana tasa-arvon edistämisestä. Nyt keskityn itse vain yhteen asiaan, jonka valiokuntakin on hyvin nostanut mietinnössään esiin, elikkä sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyyn ja siihen liittyvään uhrin avun näkökulmaan. Valiokunnan kannanotossakin on hyvin esillä se, että me tarvitsemme rakenteiden selkiyttämistä, ja myös tätä on nostettava esiin. Väkivallan ehkäisyssä ja uhrien auttamisessa on usein puutteena raha. Siksi on hyödyllistä ja myös strategisesti tärkeää huomata, että sukupuoleen liittyvän väkivallan ehkäiseminen on itse asiassa kansantaloudellisesti varsin kannattavaa. Suomessa naisten kokeman fyysisen perheväkivallan välittömät kulut THL:n mukaan, siis vain välittömät lisäkustannukset terveydenhuollolle, ovat 150 miljoonaa euroa vuodessa. Se ei ole mikään pikkuraha, ja jos me pystymme tätä summaa ehkäisemään, niin me saamme hyvinvointia, me saamme turvallisuutta ja me saamme säästöä terveydenhuollon menoihin. Eikä tässä summassa suinkaan ole kaikki, koska me tiedämme, että väkivallasta seuraa myös pitkäaikaisia kustannuksia. Se aiheuttaa inhimillistä kärsimystä sekä sitä kokevalle ihmiselle että hänen perheelleen ja lähipiirilleen, ja väkivallan kokeminen on niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin traumatisoivaa. Väkivallan kustannuksista puhuminen ei suinkaan tarkoita sitä, että me aliarvioisimme väkivallan uhreille aiheuttamaa suurta inhimillistä kärsimystä. Päinvastoin, mielestäni se osoittaa, että meidän on investoitava väkivallan ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi ja uhrien auttamiseksi. Perheväkivalta on usein piilorikos. Se ei tule ilmi, koska uhrit voivat kokea niin syyllisyyttä kuin häpeääkin tapahtuneesta. Lähi‑ ja seksuaalista väkivaltaa raportoidaan vähemmän kuin sitä tapahtuu. Suomalaisen tutkimuksen mukaan itse asiassa vain yksi kolmasosa hakee tilanteeseen apua, ja siksi sukupuoleen liittyvä väkivallan ehkäisy on tärkeää naisten ja lasten ja miestenkin hyvinvoinnille sekä koko meidän yhteiskuntamme tulevaisuudelle. Meidän on todellakin kehitettävä niitä ennaltaehkäiseviä toimia, niin kuin vaikkapa tässä esiin noussutta MARAK-työtä taikka sitä, että me terveydenhuollossa tunnistamme ne uhrit, jotka ovat väkivaltaa kokeneita ja joilla on erityisesti riski kokea sitä uudelleen, [Puhemies koputtaa] ja sen lisäksi on autettava uhreja riittävästi. — Kiitos.