Arvoisa puhemies! Oli ihan pakko tulla tänne saliin, kun kuulin tuolla omassa työhuoneessani, että täällä puhutaan turpeesta. Turvehan on todella ollut, voi sanoa, sellainen surullinen episodi tämän hallituksen aikana. Ensin sitä kovalla kyydillä ajettiin alas. Se kosketti kaikkein eniten erityisesti Etelä-Pohjanmaata ja Pohjois-Pohjanmaata, siellä oli hyvin paljon tätä turvekoneyrittäjyyttä ja yleensäkin turveyrittäjyyttä. Yhtäkkiä kauhealla hädällä sitä ajettiin alas ideologisista syistä ja niin, että ne yritykset todellakin joutuivat ajamaan alas sen toimintansa. Monet perheet ja yrittäjät kärsivät, mutta ennen kaikkea sitten sitä energiaa ei ollut käytettävissä. Meillä esimerkiksi Seinäjoen Energia yhdessä muiden energialaitosten kanssa ihan vetosi hallitukseen, että tällaisella aikataululla ei ajettaisi alas turvepuolta ja turveyrittäjyyttä ja yleensäkään turpeen tuotantoa, koska se aikaansai sitten myöskin meidän energian hinnannousun. Kuinka ollakaan, eihän niitä nyt tietenkään kuunneltu, vaan ideologisista syistä ajettiin alas turve energian tuottajana. No, kuinka ollakaan, sitten tuli Venäjän järkyttävä hyökkäyssota ja tajuttiin, että tämähän oli taas ihan tyhmä teko. Ei voi muuta sanoa kuin että tässä on nyt kyllä hallituksen katsottava peiliin, mitä tuli tehtyä. Eiväthän nyt yhtäkkiä nämä turveyrittäjät niitä omia yrityksiänsä nosta ylös, kun kaikki koneet on myyty. Tämä on kyllä todella erittäin surullinen episodi. Me tullaan tarvitsemaan turvetta, me tarvitaan sitä huoltovarmuuden vuoksi, me tarvitaan sitä kaiken kaikkiaan energiaksi, me tarvitaan sitä, että meidän kustannukset eivät nouse näin valtavasti. Tämä olisi pitänyt ymmärtää silloin, mutta vieläkään ei ole myöhäistä. — Kiitos.
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri