Arvoisa puhemies! Silloin kun lakia ensimmäisen kerran tässä salissa käsiteltiin, olin Euroopan neuvoston istunnossa, ja siksi haluan nyt sanoa vielä muutaman sanan tässä toisessa käsittelyssä. Itse asiassa Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin totesi jo vuonna 2017, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen sukupuolenvaihdoksissa on ihmisoikeusloukkaus. Samoin Euroopan komissio toteaa, että lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta tulee luopua juridisen sukupuolen vahvistamisen ehtona. Suomi on ollut ainoa Pohjoismaa, joka on vaatinut sukupuoltaan korjaavalta sterilisaatiota, ja tämä on räikeä ihmisoikeusloukkaus, josta me olemme saaneet lukuisia huomioita, ja nyt tämä asia vihdoin tässä laissa juridisesti korjataan, jos ja kun laki menee läpi. Toinen tärkeä asia on, että sukupuolta ei pidä hoitaa vaan henkilön kokemaa ristiriitaa sukupuolestaan ja siksi sukupuoli-identiteetin tulee olla itsemäärittelyasia. Laki vahvistaa tätä henkilön itsemääräämisoikeutta, ja siinä erotetaan sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Sukupuolen vahvistaminen aikuisen ihmisen kohdalla perustuisi siis jatkossa ihmisen omaan selvitykseen ja kokemukseen sukupuolestaan. Tätä itsemääräämisoikeutta on runsaasti kritisoitu, ja on pelätty sen johtavan turhiin tai väärinkäyttömielessä tehtyihin vaihdoksiin. Itse asiassa en jaksa uskoa, että ihmiset ihan huvikseen vaihtavat sukupuolta, koska siihen liittyy yhä hyvin paljon myös ennakkoluuloja. Lakiin liittyy pelkoja väärinkäytöksistä, ja näitä esimerkkejä meidän sähköposteissamme on ollut runsaasti. Tässä keskustelussa on kuitenkin avattu lain niitä kohtia, joilla näitä pelättyjä väärinkäytöksiä ehkäistään, ja siksi en käy enää niistä lisää argumentoimaan, mutta haluan muistuttaa, että niissä maissa, joissa on nyt Suomen kaltainen itsemääräämisoikeus, väärinkäyttöongelmia ei ole juuri raportoitu. Arvoisa puhemies! Suurinta osaa ihmisiä tämä laki ei koske millään tavalla, mutta heille, joita se koskee, muutos on tärkeä, ja toivon, että enemmistö tässä salissa puolustaa vähemmistön ihmisoikeuksia.
Tarja Filatov
SDPHämeen vaalipiiri