Paula Risikko
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Täällä tosiaan esiteltiin Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomukseen eduskunnalle 2022 liittyvä tarkastusvaliokunnan mietintö, ja edustaja Alanko-Kahiluoto ansiokkaasti meille esitteli tätä mietintöä. Ihan muutama nosto sieltä. Ensiksikin, erinomaisen hyvä oli tämä teidän mietintönne. Te olitte nostaneet siellä erinomaisen hyviä kohtia. Muutamasta niistä: Tuo kannustava sosiaaliturva, jota minä itse haluan korostaa — miten me saataisiin se sosiaaliturva oikeasti niin, että se kannustaa työntekoon? Nyt valitettavasti on monesti niin, että meillä on tilanne yksinkertaisesti se, että sosiaaliturva ei kannusta ottamaan työtä vastaan, varsinkaan pienipalkkaisia työtehtäviä, ja sitten nämä kannustinloukut tekevät sitä osittain. Kun olen itse, kun olen ollut sosiaali‑ ja terveysministerinäkin ja näitä asioita paljon pohtinut, asiantuntijoidenkin kanssa jutellut, niin kyllä se valitettavasti vain niin on, että se kannustinloukku on aina jossakin, jos emme uskalla puuttua määrättyihin kriittisiin kohtiin. Nyt vain päättäjien pitää päättää, missä se kannustinloukku on. No minä olen vähän sitä mieltä, että tämäkin pitäisi ratkaista jotenkin niin, että niitä kannustinloukkuja olisi mahdollisimman vähän, ja jos niitä jossakin on, ne olisivat nimenomaan sellaisia, jotka kannustavat ottamaan vastaan työtä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, ja se tuo sitä toimeentuloa ihmiselle itselleen ja hänen perheelleen. Tässä mietinnössä nostettiin myöskin opintotukiuudistukset. Olen tuossa sivistysvaliokunnan puheenjohtajana jo itsekin ja me ollaan meidän lausunnoissa ja mietinnöissäkin linjattu sitä, että se vaatii sellaisen kokonaisuudistuksen, tuo opintotukilainsäädäntö, ja se on varmasti tulevalla eduskuntakaudella vähintäänkin aloitettava. Sitten tämä sosiaaliturvauudistushan, mitä nyt tämä sosiaaliturvakomitea tekee, on valtavan tärkeää työtä, mutta kyllähän se aika vaikea on, kun se on valtavan kompleksista lainsäädäntöä ja hyvin monimutkaistakin, koska sitä on aina tilkkutäkkimäisesti vaan sitten tehty ja kehitetty. Kuka sitten uskaltaa uudistaa sen perin pohjin — se on aika vaativa homma. Sitten erityisesti haluan kiittää siitä, että täällä pohdittiin uudistusten vaikuttavuuden ja tulosten arviointia. Kyllähän tänä päivänä se kova ja tärkeä sana on vaikuttavuus. Eli meidänhän pitäisi ennakolta arvioida aina niitä, mitä suunnitellaan, ja sitten pitäisi jälkikäteen arvioida, miten ne menivät. Olen itse pohtinut hyvin pitkälle sitä. Luulen, että Alanko-Kahiluoto on tutkijamyönteinen ihminen ja vaikuttavuudesta hyvin kiinnostunut. Minä olen miettinyt sitä, että tuleva hallitusohjelma pitäisi olla rakennettu niin, että siellä on nimenomaan vaikuttavuuden arviointi, että yhtä ainutta toimea ei ministeriöissä tehtäisi, jos niissä ei ole vaikutusten arviointia, kustannusvaikuttavuutta mietitty. — Kiitos.

Paula Risikko — 26.01.2023 | Paljon Puhetta