Arvoisa puhemies! Vielä jatkan tuosta äskeisestä. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto nosti esille tästä mietinnöstä myös tämän uudistusten vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden seurannan ja arvioinnin, ja minä vielä palaan siihen ideaani, mitä olen pohtinut. Nythän valtiovalta on lisännyt nimenomaan tätä vaikuttavuusperusteista ohjausta: sosiaali‑ ja terveysministeriöön on perustettu yksikkö, samoin tällainen osaamiskeskittymä myöskin valtiovarainministeriön budjettiosastolle. Nämä ovat niitä sellaisia, että sitä vaikuttavuutta on alettu nyt aivan eri tavalla arvioida, kehittää, ohjata siihen suuntaan. Nyt mielestäni olisi sellainen aika, että myöskin hallitusohjelma ottaisi tämän vaikuttavuuden yhdeksi sellaiseksi perusteemaksi, että aina silloin, kun meillä on vähän rahaa, tätä kustannusvaikuttavuutta pohdittaisiin ja mitään uudistusta ei missään ministeriössä toimeenpantaisi ennen kuin on mietitty sen kustannusvaikuttavuus. Vaikka siellä hallitusohjelmassa olisi tietenkin niitä tavoitteita, mihin yritetään päästä, ja niitä toimenpiteitä olisi sovittu, niin kuitenkin ne aina toimeenpantaisiin vasta sitten, kun se vaikuttavuuden arviointi on tehty. En muista, mikä maa se on, mutta jossain maassa on siis hallituksella ihan tällainen ulkopuolinen ryhmä, joka kokoontuu määrätyin väliajoin ja antaa nimenomaan ohjausta siitä vaikuttavuuden kehittämisestä ja arvioi sitä vaikuttavuutta, onko toimi järkevä. Ja se kustannusvaikuttavuus on keino priorisoida niitä toimia, ja nimenomaan pohditaan sitä kustannusvaikuttavuutta. Haastankin nyt vähän, kun tässäkin salissa on paljon sellaisia, jotka ymmärtävät tämän vaikuttavuuden perään, että voitaisiin pitää ihan vaikka sellainen pyöreä pöytä ja pohtia sitä yhdessä kollegojen kanssa, minkälainen on vaikuttavuusperusteinen hallitusohjelma. Se edellyttää tietysti sitten sitä, että ministeriöissä tehdään sitä vaikuttavuusperusteista ohjausta ja kehittämistä. Sitten täällä oli vielä kokeiluista — tämä on oma muistikuvani — ja minä kannatan nimenomaan tätä kokeilukulttuuria. Silloin aikoinansa tein lain, jossa annettiin kokeiluna mahdollisuus syrjäytyneitten nuorten auttamiseen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn, ja tehtiin sellainen lainsäädäntö, että moniammatillinen yhteistyö oli paljon helpompaa. Siitä sainkin tässä hiljattain palautetta, että olipa se hyvä laki, mutta ongelma oli se, että kun oli seuraava hallitus, niin sitä lakia ei sitten enää jatkettu. Mielestäni se on yksi sellainen, joka kannattaa sieltä naftaliinista nyt kyllä kaivaa. Jos me aiotaan taklata jotenkin tätä syrjäytymistä ja ennaltaehkäistä sitä, niin meillä pitää moniammatillisen yhteistyön olla paljon helpompaa. — Kiitos.
Paula Risikko
KOKVaasan vaalipiiri