Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä selkeästä esityksestä. Nuorten rikollisuuteen pitää puuttua, ja uskon, että me olemme tässä salissa kaikki siitä samaa mieltä. Kysymys kuuluukin: puutummeko siihen tavalla, joka oikeasti katkaisee rikoskierteen, vai tavalla, joka näyttää kovalta mutta jolla tulokset eivät ole toivottuja? Hallituksen esityksessä nuorisorangaistuksen enimmäiskestoa pidennetään yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Lisäksi rikoksen vakavuus nostetaan selkeämmin perusteeksi tuomita nuorisorangaistus. Tavoitteena on lisätä sen käyttöä. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä yhden faktan äärellä ja miettiä sitä, että nuorisorangaistusta tuomitaan tällä hetkellä vain noin 5—10 nuorelle vuodessa, ja se on varsin vähän. Tästä syystä ensimmäinen kysymys kuuluu: mistä tämä johtuu, onko ongelma rangaistuksen pituus vai se, että seuraamus ei ole riittävän toimiva, resursoitu tai tarkoituksenmukainen? Puhemies! Pelkkä rangaistuksen pidentäminen ei vielä katkaise rikoskierrettä. Nuorten kohdalla vaikuttavuus syntyy siitä, että seuraamus on samaan aikaan velvoittava ja kuntouttava. Sen pitää ohjata kouluun, hoitoon ja arkeen kiinni. Jos nuorella on päihdeongelma tai mielenterveyden haasteita, ratkaisevaa ei ole se, lukeeko laissa mahdollisuus hoitoon, vaan se, pääseekö nuori hoitoon. Tässä esityksessä on äärettömän hyviä elementtejä: opintoihin ohjaamisen vahvistaminen on tismalleen oikea suunta, päihdehoidon mahdollistaminen osana seuraamusta on erittäin tärkeää. Mutta toivon, että nämä eivät jää pelkästään paperille. Jos seuraamuksen sisältö ei oikeasti vahvistu, jos resursseja ei ole riittävästi, käy helposti niin, että rangaistus kovenee muodollisesti mutta nuoren tuki ei silti parane. Silloin emme lisää turvallisuutta, silloin ongelma vain siirtyy eteenpäin. On myös olemassa riski niin sanotusta seuraamusjärjestelmän laajenemisesta. Kun enimmäiskesto pitenee ja tuomitsemisen perusteita väljennetään, nuorisorangaistus voi alkaa koskea myös sellaisia tapauksia, joissa aiemmin olisi riittänyt kevyempi seuraamus. Emme saa siis rakentaa järjestelmää, jossa kontrolli laajenee mutta vaikuttavuus ei. Arvoisa puhemies! Nuorten rikollisuus ei ole vain oikeudenhoidollinen kysymys. Siinä on kyse myös koulutuspolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja myös terveyspolitiikasta. Se on sitä, pääseekö nuori ajoissa tukeen, onko koulussa aikuisia, jotka huomaavat, onko perheillä riittävästi apua, onko päihdehoitoa tarjolla silloin, kun sitä tarvitaan. Jos samaan aikaan kiristämme seuraamuksia ja heikennämme arjen palveluita, syntyy siitä ristiriitaa: vaaditaan enemmän, mutta annetaan vähemmän. Tavoiteltavaa on, että seuraamusjärjestelmä on sellainen, joka ei ainoastaan rankaise vaan aidosti vähentää uusintarikollisuutta, sellainen, joka tuo nuoren takaisin koulutukseen, hoitoon ja kiinni arkeen. Jos tavoitteena on, että nuorisorangaistus toimii väliportaana ehdollisen vankeuden ja kevyempien seuraamusten välissä, sen pitää olla sisällöltään vahva ja tasalaatuinen koko maassa, ei niin, että yhdessä maakunnassa on toimiva hoitopolku ja toisessa ei. Turvallisuus syntyy siitä, että rikoskierre katkeaa, ei siitä, että rangaistus kestää pidempään. Ministeri Meri, tässä esityksessä on paljon hyvää ja kannatettavaa, mutta pohdin vielä seuraavia asioita, jotka ovat: Onko meillä resursseja aidosti riittävästi? Onko mahdollisuus hoitoonpääsyyn todellista? Estetäänkö seuraamuksen laajeneminen vääriin tapauksiin? Ja pohdin vielä sitäkin, vähentääkö tämä aidosti uusintarikollisuutta. Näihin kysymyksiin varmasti palaamme näissä salikeskusteluissa ja valiokuntatyöskentelyssä myöhemmin. — Kiitos. [Juho Eerola pyytää vastauspuheenvuoroa]