Arja Juvonen
Arja Juvonen
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on perustuslakivaliokunnan mietintö oikeusasiamiehen kertomukseen. Vanhusten oikeuksien toteutumisen valvonta on osa oikeusasiamiehen tehtäviin kuuluvaa perus- ja ihmisoikeuksien edistämistehtävää, ja tavoitteena on edistää vanhusten ihmisarvon ja perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ja valvoa toiminnan lainmukaisuutta. Olemme viime aikoina kuulleet surullisia uutisia vanhustenhoidosta, kuolemantapauksista, joita jopa poliisi tutkii. On tärkeää, että oikeusasiamies jatkaa ponnekkaasti vanhustenhuollon valvontaa, ja kertomuksessa kerrotaankin, että olette muun muassa tehneet ennalta ilmoittamattomia tarkastuskäyntejä vanhusten- ja vammaistenhoivayksiköihin. Se on äärettömän tärkeää, ja kiitos siitä. Apulaisoikeusasiamies on kannanotossaan korostanut, että vanhustenhuollon työntekijän toimintavelvollisuus on se, että mikäli he huomaavat, ettei lakia noudateta tai asiakkaan välttämätön huolenpito on vaarassa, niin siitä tulisi ilmoittaa. Toivoisinkin, että henkilöstöllä olisi uskallusta ja voimia ja mahdollisia väyliä kertoa näistä näkemistään tapauksista, ja toivoisin, että siihen kiinnitetään jatkossa paljon huomiota. Rajoitustoimia tehdään ikäihmisten ja vammaisten hoidossa, ja siinäkin on yksi tapaus tullut julkisuuteen, missä vanhus on kuristunut kuoliaaksi hoivayksikössä. Elikkä me tarvitsemme lain liittyen näihin rajoitustoimiin. Asia on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Asia on vaativa ja pitkäkestoinen, ja se ollaan tekemässä vaiheittain. Miten kommentoisitte tätä rajoitustoimilakia, mitä me kiireisesti tarvitsemme, ja myös sitä, millä tavalla omavalvontaa voitaisiin parantaa hoivayksiköissä, ja voisiko oikeusasiamies tehdä jotakin sen eteen, että omavalvontaan kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota? Sehän perustuu siihen hoivayksikön omaan toimintaan, huolellisuuteen ja luottamukseen ja siihen, että epäkohdat huomataan, kirjataan, rekisteröidään ja niihin mahdollisesti puututaan. Mutta jos asiat jäävät pimentoon, niin mikään ei koskaan parane. Oikeusasiamiehen toiminta on hyvää ja tärkeää, mutta välttämättä kaikki räikeimmät asiat eivät nouse esille. Kaikki eivät myöskään kykene tekemään kanteluja. Kertomuksen mukaan niitä saapui kertomusvuonna 6 088. Kanteluiden määrä on laskenut, mutta kaikki eivät kuitenkaan kykene niitä tekemään, vaikka olisikin syytä. — Kiitos.