Heikki Vestman
Heikki Vestman
KOKUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen tärkeä tehtävä on tietenkin valvoa, että Suomen viranomaiset ja julkista tehtävää hoitavat tahot noudattavat lakia, eduskunnan säätämää lakia, ja muita niitä velvoittavia säännöksiä ja normeja, huolehtia siitä, että ihmisen oikeudet toteutuvat. Pidän oikeusasiamiehen tärkeänä tehtävänä myös sitä, että oikeusasiamies nostaa esille puutteita lakiperustassa. Oikeusasiamiehen esiin nostamat puutteet viranomaisten toimivaltuuksien lakiperustassa ja esimerkiksi ihmisten oikeuksia rajoitettaessa ovat johtaneet merkittäviinkin lainsäädäntötoimiin vuosien saatossa. Kuitenkin se yksi asia, johon oikeusasiamies on toistuvasti kiinnittänyt huomiota ratkaisuissaan ja jälleen tässä kertomuksessa ja johon valitettavasti ei ole saatu useamman hallituksen eikä tämän talon toimin vielä korjausta, on itsemääräämislain puuttuminen. Edustaja Juvonen edellä puheenvuorossaan nosti esille tämän asian, ja tätä puutetta on tässä kertomuksessa käsitelty. Siteeraan tästä suoraan: ”Vanhusten hoidossa ja hoivassa käytettävien itsemääräämisoikeuden rajoittamistoimenpiteiden tulisi perustua lakiin. Vaadittava säädöspohja puuttuu kuitenkin edelleen melkein kokonaan.” Näin on ollut yli kymmenen vuotta Suomessa. Minkä ihmisryhmän perusoikeuksia voidaan rajoittaa ilman sitä, että nämä rajoitukset perustuvat asianmukaisesti lakiin? Näin ei tulisi olla, ja ajattelen, että tämä on asia, joka meidän pitää Suomessa saada vihdoin viimein kuntoon. Julkisuudessa tosiaan on ollut esillä järkyttäviä tapauksia, jotka peräänkuuluttavat sitä, että yhtenäiset säännöt ja asianmukainen lakiperusta näihin rajoitustoimiin tarvitaan. Kysehän ei ole vain hoivasta vaan myös hoidossa tapahtuvista rajoitustoimenpiteistä. Toinen merkittävä perus- ja ihmisoikeusongelma Suomessa, jatkuva ongelma, on oikeudenkäyntien kesto ja kustannukset. Ne on nostettu tässäkin oikeusasiamiehen kertomuksessa jälleen esille. Tällä hallituskaudellahan tähän on saatu jo parannusta, eli oikeudenhoidon rahoitusta on määrätietoisesti nostettu, ja tämä on jo näkynyt siinä, että oikeudenkäyntien kestot ovat lähteneet lyhentymään. Tässä toki tarvitaan sitten lainsäädäntötoimia ja myöskin muita toimenpiteitä tuomioistuinlaitoksissa, yhtenäisiä, hyviä käytänteitä, joilla saadaan sujuvoitettua oikeudenkäyttöä. Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on suomalaisen oikeusvaltion yksi peruspilari, ja sen pitäisi myös käytännössä toteutua.