Karoliina Partanen
Karoliina Partanen
KOKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut kiittää edustaja Räsästä. Hän ehti tässä lähteä, mutta olisin kiittänyt häntä siitä, että hän myöntää sen, että talouden suhdanteella on vaikutusta työllisyystilastoihin. Oman käsitykseni mukaan hän taitaa olla ainut sosiaalidemokraatti, joka uskaltaa sanoa tämän ääneen, että talouden suhdanteella on suuri merkitys siinä, syntyykö Suomeen työpaikkoja vai ei. Meitä haukutaan myös siitä, että meillä on Euroopan surkein työllisyys. Täytyy sanoa, että olisin toivonut, että viime kaudella meille olisi neuvoteltu hieman suurempi osuus Euroopan unionin elvytyspaketista. Me emme ole saaneet nauttia tästä elvytyspaketista ja sen tuomista euroista, kuten muut Euroopan menestyvät maat. Kun esimerkiksi Kreikka, Kroatia, Italia, Romania, Puola ja Portugali saivat EU:n elvytyspaketista tukea yli kahdeksan prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, niin Suomi sai 0,7 prosenttia. Ja näissä maissa, jotka ovat nyt saaneet miljardeja näitä elvytysrahoja, joita jaetaan tälläkin hetkellä ja käytetään erilaisiin hankkeisiin, talouskasvu on neljä prosenttia ja työllisyys on hyvää. Kyllä minun täytyy sanoa, että toivoisin, että useampi sosiaalidemokraatti voisi esimerkiksi tämän tunnistaa ja tunnustaa omissa puheissaan, että tällä on valtava vaikutus Suomen työllisyystilanteeseen. No, mitä tulee sitten tämän hallituksen esityksen sukupuolivaikutuksiin, niin toivoisin, että myös sosiaalidemokraatit lukisivat sen hallituksen esityksen kohdan 4.2.6.1, missä todetaan hyvin selkeästi se, että irtisanomiset kohdistuvat Suomessa suurimmissa määrin miehiin ja vähemmissä määrin sitten naisiin ja muihin sukupuoliin. En pysty siksi allekirjoittamaan näitä väitteitä, että tällä nyt sitten tahallisesti ja tarkoituksellisesti haluttaisiin nimenomaan naisten asemaa heikentää. Tämä on suorastaan aika pöyristyttävää puhetta. Tänään myös ministeri Sanni Grahn-Laasonen on antanut esityksen tasa-arvolain täsmentämisestä. Tällä esityksellä tuodaan nimenomaan ratkaisuja siihen, että raskaussyrjintää saadaan vähennettyä. Me teemme muun muassa määräaikaisuudesta ja vanhemmuus- ja perhehuoltovelvollisuuksista selkeitä syrjintäperusteita tasa-arvolakiin. Me asetamme työnantajalle selvitysvelvollisuuden, jos määräaikaista työsuhdetta ei jatketa raskauden tai perhevapaan ilmoittamisen jälkeen, ja pidennämme myös kanneaikoja näissä syrjintätapauksissa. En usko, että tulemme näistä hirveästi kiitosta saamaan, mutta kun näin joulu on lähellä, niin toivoisin, että voisitte edes todeta sen, että meidän hallitus haluaa nimenomaisesti parantaa naisten asemaa työelämässä. — Kiitos.