Karoliina Partanen
Karoliina Partanen
KOKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Lupasin oikeusministerille myös kiitoksia. Aiemmissa puheenvuoroissa nostin esille tämän oikeudenkäyntikululeikkausta koskevan mahdollisen esityksen, jota kritisoin, mutta sen sijaan haluan nyt kiittää siitä, että oikeusministeriössä ollaan tehty vahvaa työtä oikeusprosessien sujuvoittamiseksi, ja olemme myös tehneet vahvaa työtä kriminaalipolitiikan suunnan muuttamisessa. Erityisen hienoa on se, että nytten keskimääräiset käsittelyajat niin käräjäoikeuksissa kuin myös hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa ja hallinto-oikeudessa ovat kääntyneet laskuun, ja tämä on erityisen merkityksellistä ja tärkeää ihmisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tällä on myös suuri vaikutus ja merkitys Suomen talouskasvuun, sillä on iso ongelma ja haaste se, että meillä oikeusprosessit pitkittyvät ja erityisesti lupa-asiat jylläävät oikeusjärjestelmän jaloissa vuodesta toiseen. On myös hienoa, että olemme todella tehneet kriminaalipolitiikan suuntaa muuntavia uudistuksia. Esimerkiksi katujengeihin kytkeytyvistä rikoksista tai luvattomista aseiden kanniskelusta julkisella paikalla saa nytten aiempaa ankarammat rangaistukset, ja tämä on tärkeä uudistus. Pidän myös erityisen tärkeänä sitä, että vanki voi olla ensikertalainen vain kerran eikä tappo enää vanhene. Näillä on erityinen oikeusturvaa vahvistava merkitys meidän yhteiskunnassa, näistä kiitos oikeusministerille.