Ville Väyrynen
Ville Väyrynen
KOKKeski-Suomen vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä on rahoituksesta puhuttu paljon. Edustaja Viitanen hyvin ykskantaan totesi, että hallitus on tehnyt täsmäleikkauksia hyvinvointialueille. Uskoisin teidän tietävän, että täsmäleikkauksia ei nykyisen rahoitusjärjestelmän puitteissa pysty tekemään, vaan ne kaikki kohdistuvat sinne yleiskatteiseen rahoitukseen. [Pia Viitanen: Käytännössä te olette leikanneet!] — Minä kerron tämän oman mielipiteeni, kertokaa te sitten omanne sen jälkeen. [Pia Viitanen: Kerrotaan!] Täsmäiskuja voi tehdä ainoastaan velvoitteisiin, mutta rahoitus menee aina yleiskatteisen kautta, ja sen takia me puhumme siitä. Edustaja Lohi peräsi edelliselle hallitukselle kunniaa tästä rahoituksen lisäämisestä neljä miljardia tällä kaudella, ja annan sen ilomielin. Se ei muuta sitä faktaa, että rahoitus lisääntyy. Annan teille myös kunnian epäonnistuneesta rahoitusjärjestelmästä, ilman muuta, ja se on se iso ongelma tällä hetkellä. Toinen asia on se, että te olitte mukana tekemässä uudistusta, jossa mentiin 300 järjestäjästä 20:een, ja ensimmäinen idea teillä oli kampanjoida ajatuksella sotekeskus jokaiseen kuntaan, eli te palasitte kuntapohjaiseen järjestelmään. Annan myös siitä teille kunnian. Se ajoi hyvinvointialueet poliittiseen umpisolmuun ennen kuin ne pääsivät edes aloittamaan. [Krista Kiuru: 22 toimijaa on, hei, sotessa!]