Arvoisa puhemies! Olisi todella hienoa, jos täällä esitetty ehdotus perusterveydenhuollon korjaamiseksi toteutuisi. Näinhän nyt ei kuitenkaan reaalimaailmassa ole. Soteuudistuksen tarkoitus oli uudistaa palveluita, ja sitähän hallitus on tehnyt. Teknologian mukaan tuominen on tärkeää, ja se ei todellakaan ole robottien suihkuttelua vaan ihan muuta. Esimerkiksi muistisairaan äitini kohdalla sensorit ulko-ovessa paljastivat, että hän karkailee öisin, ja hoivan tarve oli silloin ilmeinen. Toinen tärkeä asia, jota on edistetty, on normien purku. Eilisessä Lääkäriliiton tapaamisessa toivottiin tähän vielä lisää sitkeyttä ja tarmoa. Ei tarvitse kertoa, että kehitysvammainen tarvitsee vuodesta toiseen samoja palveluita, eikä pitkäaikaisen lääkityksen kohdalla uusia alituisesti samaa reseptiä. Siellä on todella paljon tehtävää, ja tiedän, että ministerimme on tämän eteen puskenut todella ahkerasti töitä, ja siitä kiitän.
Maaret Castrén
KOKHelsingin vaalipiiri